Malmin nainen kertoi saaneensa krp:ltä rahaa ja skootterin palkkioksi

Aarnio-jutussa syytteessä oleva ns. Malmin nainen kertoi oikeudessa saaneensa keskusrikospoliisilta rahaa ja myös jopa skootterin. Naisen mukaan rahaa oli tullut jo ennen kuin hän oli yhdistänyt Aarnion hasikseen.

Oikeussalissa hän kiisti omat kuulustelupuheensa siitä, että Aarniolla olisi jotain yhteyksiä hasikseen.

Syytteiden mukaan 43-vuotias nainen välitti Jari Aarnion maahan järjestämää hasista eteenpäin. Syytteiden mukaan hän myös järjesti Aarniolle kontaktin Hollannista.

Nainen kiistää syytteet jyrkästi.

Poliisikuulustelussa syksyllä 2014 nainen linkkasi Aarnion huumekätköihin. Naisen mukaan Aarnio oli jopa vahtinut hasiksen noutoa yhden kätköpaikan kupeessa.

Naisen mukaan krp oli painostanut häntä. Naiselle oli todettu, että pitäisikö hänen poikansa, poikaystävänsä tai isänsä hakea kuulusteluun, jos nämä sattuisivat tietämään jotain Aarniosta.

”Krp halusi Aarnion”

Ns. Irish Coffee -kuulustelussa nainen sitten kertoi Aarnion järjestäneen huumeita. Poliisi tarjosi tuolloin ensin ruokaa ja juomaa ja vei sen jälkeen kuulusteluun.

Nyt hän totesi kertoneensa tuolloin valeita.

Miksi mainitsit Aarnion nimen? asianajaja Juha-Pekka Hippi kysyi.

- Sen nimen ne halusivat. Omat rahkeet loppuivat. En pystynyt muuten lopettamaan krp:n ahdistelua minua kohtaan.

- Olen joutunut krp:n mielivaltaisen vainon kohteeksi. Jahdattiin Aarniota ja siellä uskottiin, että minä pystyisin kertomaan asioita.

- Minut ahdistettiin nurkkaan.

Nainen kertoi, ettei hän uskonut krp:n haluavan selvittää totuutta.

Naisen mukaan kaikki mitä Irish Coffee-kuulustelun jälkeen kirjattiin saattoi olla mitä sylki suuhun tuo.

- Halusin katsoa, että minkälaisen tarinan ne kirjaa ylös epäilemättä mitään.

Nainen sanoi kertoneensa satuja ja puhuneensa itsensäkin siihen mukaan.

- Tämä tietysti kirjattiin kirkuen ja iloisin mielin.

Kuulustelussa nainen kertoi yhdeksi huumeiden kätköpaikaksi parkkitalon Koivukylässä. Nyt hän kuvasi paikkaa rikollispiirien urbaaniksi legendaksi.

Miksi kerroit Aarnion nimen? Hippi kysyi vielä uudestaan.

- Aarnion nimi haluttiin. Se oli ainoa, joka kelpasi.

Rahaa, vuokra ja skootteri

Naisen mukaan hän oli saanut rahaa jo ennen ns. Irish Coffee -kuulustelua ja myös sen jälkeen.

- Rahaa alkoi tippumaan postilaatikosta, vuokra maksettiin, tuli puhelimia, puheaika maksettiin, skootteri toimitettiin pihaan, hän kertoi.

Naisen mukaan krp antoi hänelle enemmän rahaa kuin mitä hän sai kymmenen vuoden aikana Aarniolta.

Aiemmin aamulla nainen kertoi krp:n tarjonneen hänelle vaihtoehdoiksi todistajansuojelua tai huumesyytteitä. Hän ei halunnut suojelua, mutta sai syytteet.

- En luota lainkaan poliisin rehellisyyteen.

KORJAUS, klo 13:18 - Juttuun täsmennetty, että Malmin nainen kertoi saaneensa krp:ltä rahaa jo ennen Irish Coffee -kuulustelua, eikä vasta sen jälkeen.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.