Malmin nainen perui Aarniota syyllistäviä kuulustelujaan

- Koko kuulustelutilanne oli kiero. Vastasin vaan, Malmin nainen selitti kuulusteluvastauksiaan oikeussalissa. 43-vuotias nainen kiisti kuulustelut, jossa hän muun muassa nimesi Aarnion huumekauppiaaksi.

Aarnio-vyyhdin 33. päivänä jatkettiin Malmin naisen kuulemista. Hän on syytteessä törkeistä huumausainerikoksista.

Suurin osa päivästä käytiin salaisena, mutta iltapäivällä päästiin julkisessa osassa naisen kuulustelukertomuksiin muutamaksi tunniksi.

Malmin naisen poliisikuulustelut keväältä ja syksyltä 2014 ovat osa syyttäjien keskeistä näyttöä. Nyt niitä käytiin läpi lause lauseelta.

"Ajatuksella leikkimistä"

Kevään 2014 kuulustelussa nainen muun muassa kertoi Aarnion tiedustelleen mahdollisuudesta järjestää hasista Hollannista Suomeen.

- Se ei ollut mitään konkreettista, vaan ajatuksella leikkimistä, Malmin nainen sanoi.

Tarkoittiko tämä sitä, että te järjestäisitte Aarniolle hasista? Aarnion asianajaja Riitta Leppiniemi kysyi.

- Ei tietenkään.

Malmin nainen sanoi kuulustelijan kirjoittaneen kertomuksiin omiaan. Tämä sai syyttäjät kummeksumaan.

- Eli kuulustelija kirjoitti teidän avustajanne läsnä ollessa omiaan? syyttäjä Pihla Keto-Huovinen ihmetteli.

- En tunne syyllisyyttä siitä, että en ole pysynyt minkäänlaisessa totuudessa. Ei ole kyllä kukaan mukaan, hän totesi. - Koko kuulustelutilanne oli kiero.

"Johdatteleva kysymys"

Malmin nainen kertoi kuulustelussa saaneensa rikollisjärjestöltä kiitosta toimittamansa hasiksen laadusta. Kiitokset välitti naisen mukaan Aarnio.

- Tämä kysymys on ollut johdatteleva. En ole järjestänyt mitään hasista Suomeen. Kysymyksessä oletetaan ikään kuin mä olisin järjestänyt hasista suomeen.

- Aarnio ei tiedä hasiksen laaduista mitään, että se pystyisi palautetta antamaan, nainen totesi.

Hän kiisti kertomuksensa jälleen.

Miten olette voineet vastata kuulustelussa näin? syyttäjä kysyi.

- Vastasin vaan. Miten ne edes voi kysyä tällaista.

"En lukenut"

Nainen sanoi, ettei ollut lukenut kuulusteluja heti niiden jälkeen.

- Kun tulet putkasta, voit olla lukenevinasi, mutta kuinka saat oikeasti luettua on eri asia.

Kun syyttäjä totesi naisen kuitenkin allekirjoittaneen kuulustelun, Malmin nainen vastasi luottaneensa tyhmänä kuulustelijaan. Osaa kuulusteluista nainen ei allekirjoittanut.

Malmin naisen asianajaja Juha-Pekka Hippi totesi, että välillä nainen luki, välillä ei.

- Pöytäkirjassa lukee, että kuulustelu ”annetaan luettavaksi”, mutta välillä hän ei lukenut niitä, Hippi totesi.

"En halunnut sotkea muita" 

Kuulusteluissa Malmin nainen kertoi pitäneensä yhteyttä nimenomaan Jari Aarnioon. Nyt salissa hän laajensi piiriä. Yhteyttä oli pidetty muihinkin huumepoliiseihin.

Vapaa todisteharkinta

Vaikka Malmin nainen kiisti kuulustelukertomuksensa, niin käräjäoikeus voi käyttää niitä tehdessään ratkaisua. Syyttäjät vetosivat kuulustelukertomuksiin, joten tuomioistuin arvioi vapaasti todisteiden näyttöarvon

- En ole halunnut sotkea muita kuin Jari Aarniota mukaan.

- En maininnut Aarniota, se mainittiin valmiiksi. Syyllinen tiedetään, nyt tarvitaan vain lisätiedot, Malmin nainen kuvasi tilannetta.

Vastaanvanlaisia kuulustelukohtia käytiin läpi lukuisia. Malmin nainen kiisti syyllistävät kohdat järjestelmällisesti.

Kuulustelujen läpikäymistä jatketaan torstaina.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.