Miehen tietokoneelta löytyi 30 000 lapsipornokuvaa

Oulun poliisi epäilee oululaismiestä lapsipornografian hallussapidosta.

Viisikymppisen miehen tietokoneen kovalevyltä ja erillisiltä muistitikuilta löytyi noin 30 000 lapsipornografista kuvaa tai videota. Mies on kertomansa mukaan ladannut kuvia usean vuoden ajan internetistä.

Asia paljastui, kun poliisi teki asuntoon kotietsinnän toisen asian yhteydessä. Etsinnässä havaittiin asunnossa avoinna olevan tietokoneen näytöllä lasta esittävä kuva.

Kuvat ja videot oli tarkoitettu omaan käyttöön eikä esitutkinnan aikana tullut esille viitteitä siitä, että mies olisi levittänyt kuvia tai saanut niitä toiselta henkilöltä. Mies on esitutkinnassa tunnustanut teon.

Tekoa on tutkittu rikosnimikkeellä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapito, josta voi saada sakkoa tai enintään vuoden vankeutta. Asia siirtyy nyt syyteharkintaan.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.