Miehillä oli räjähde autossa - molemmille vankeutta

Helsingin käräjäoikeus on tuominnut vankilaan kaksi miestä, joilla oli vaarallinen räjähde autossa Helsingin Pasilassa toukokuussa 2013.  

Räjähde löytyi, kun poliisi otti kiinni toisen miehistä. Frisbeetä heitellyt mies oli ollut häiriöksi. Hän myös uhkaili poliisia räjäyttämisellä. Poliisi teki kotietsinnän miehen käyttämään autoon. Räjähde oli repussa, jonka miehen tuttava oli jättänyt autoon.  

Mies kiisti tienneensä räjähdysaineesta, mutta oikeus ei uskonut tätä. Todistajan mukaan aine olisi voitu räjäyttää iskun tai lämmön voimalla.  
Oikeus katsoi miesten syyllistyneen yleisvaarallisen rikoksen valmisteluun ja räjähderikokseen. 

Mies sai 2 vuotta ehdotonta vankeutta 33 rikoksesta. Hänet tuomittiin myös muun muassa rattijuopumuksista ja huumerikoksista.  

Tuttava sai vuoden ehdotonta vankeutta. 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.