Mies ammuttiin Rovaniemellä - 19-vuotias tunnusti teon

Rovaniemeläismies ammuttiin pienkerrostalon asunnossa Rovaniemen Sinetässä varhain tänä aamuna. Poliisi on ottanut kiinni 19- ja 23-vuotiaat rovaniemeläismiehet henkirikoksesta epäiltynä. Kuulusteluissa 19-vuotias on tunnustanut surmanneensa entuudestaan tuntemansa 55-vuotiaan miehen ampuma-aseella.

Tapahtumahetkellä asunnossa on ollut uhrin ja rikoksesta epäiltyjen miesten lisäksi myös uhrin naapurissa asuva mies. Asunnossa ollut naapuri ilmoitti tapauksesta hätäkeskukseen. Rikoksesta epäillyt olivat jo ehtineet paeta autolla, kun poliisi ehti paikalle.

19-vuotias mies soitti tapahtuman jälkeen hätäkeskukseen ja ilmoitti teostaan. Hän myös kertoi olinpaikkansa, mistä poliisi kävi hänet ottamassa kiinni. 23-vuotiaan miehen poliisi tavoitti hänen kotiasunnostaan.

Poliisin mukaan surma-ase oli luvaton. Alkoholilla on osuutensa tapahtumiin.

Poliisi jatkaa teon motiivin selvittämistä.

(MTV3 - STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.