Mies lähetti äidin alastonkuvia 11-vuotiaan tyttären puhelimeen – sai sakkoja

Espoon käräjäoikeus tuomitsi 23-vuotiaan miehen 765 euron sakkoihin, kun tämä lähetti äidin alastonkuvia tyttären matkapuhelimeen. Mies uhkasi myös tappaa naisen.

Riitojen taustalla oli naisen mukaan kiistat heidän yhteistä lastaan koskevissa asioissa. Naisella on myös vanhempi, 11-vuotias tytär, jonka puhelimeen mies tammikuussa lähetti alaston- ja muita intiimejä kuvia.

Oikeudessa mies puolustautui sillä, ettei tiennyt puhelimen olevan 11-vuotiaan tytön käytössä. Ne oli tarkoitettu naiselle.

Mies oli kuitenkin kirjoittanut tekstiviestiin sanan ”äiti”, mikä käräjäoikeuden mukaan viittasi miehen tienneen, että kyse oli tyttären puhelimesta.

Mies ja häntä vanhempi nainen olivat kuutisen vuotta sitten asuneet yhdessä kolme kuukautta. Kuvat oli otettu tuolloin, eikä nainen tiennyt miehen säilyttäneen ne.

22-vuotias olisi halunnut keskustella naisen kanssa ja oli vihainen, kun tämä ei siihen suostunut.

Tappouhkauksia

Naisen mukaan mies oli marraskuusta 2014 alkaen uhannut viisi-kuusi kertaa tappaa hänet. Oikeus piti naisen kertomuksia uskottavana.

Oikeus päätyi sakkoihin. Perustelujen mukaan kuvat päätyivät tyttärelle, muttei laajemmalle joukolle. Tappouhkauksia oli useita, mutta niihin ei sisältynyt välitöntä väkivallan uhkaa.

Mies tuomittiin kunnianloukkauksesta ja laittomasta uhkauksesta 45 päiväsakkoon, joista miehen tuloilla kertyy maksettavaa 765 euroa. Miehen on myös maksettava naiselle kärsimyksestä yhteensä 1200 euroa.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.