Mies löi täysin yllättäen auttajaansa – hammas irtosi

Linja-auto joutui aamuyöllä pysähtymään, koska keskellä tietä oli maannut mies. Mies makasi Tampereen Hervannan Valtaväylällä ennen aamuviittä.

Yksi linja-autossa olleista matkustajista, hieman alle nelikymppinen mies, oli mennyt ulos autosta siirtämään miestä sivuun ajoreitiltä. Täysin yllättäen maassa maannut mies oli kuitenkin lyönyt auttajaansa kasvoihin. Auttajalta oli irronnut hammas.

Auttaja sai paikan päällä ensihoitoa, ja maassa maannut parikymppinen mies kuljetettiin poliisiasemalle. Häntä epäillään pahoinpitelyn lisäksi huumausaineen käyttörikoksesta, sillä hänen hallustaan löytyi pieni määrä kannabista.

Poliisi kertoo, että kuluneen vuorokauden aikana Keski-Suomessa otettiin häiriöpäihtymyksen vuoksi kiinni 33 ihmistä ja Pirkanmaalla 19.  

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.