Mies nakuna mökin oven takana - soitti poliisin apuun

Etelä-Karjalan poliisille tuli viikonloppuna erikoisempi tehtävä.

- Sunnuntaina aamuyöllä Lappeenrannassa isäntä ilmoitti hätäkeskukseen, että oli alasti ulkona mökillä ja rouva ei päästä häntä sisälle. Sää oli varsin kylmä, joten tehtävä olisi vaatinut poliisilta melko nopeitakin toimenpiteitä.

Poliisia ei lopulta tarvittu. - Ennen poliisin reagointia rouva kuitenkin heltyi ja päästi isännän sisälle lämpimään.

Saman aamuyön tunteina Lappeenrannassa kerrostaloasunnossa mies oli juopotellut itsensä tiedottomaan tilaan sammuen viemärin päälle.

- Se aiheutti pienimuotoisen vedenpaisumuksen, sillä vettä oli tulvinut rappukäytävään, poliisi kertoo.

- Ennen poliisin saapumista paikalle mies oli herännyt ilmeisesti raikkaan veden vilvoittamana ja poistunut pikaisesti paikalta.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.