Mies pyöritti vankilasta käsin miljoonabisnestä

Törkeistä huumausainerikoksista tuomitun miehen epäillään pyörittäneen vankilasta käsin mittavaa rikoskokonaisuutta, johon sisältyi huumausainerikosten lisäksi myös harmaan talouden yritystoimintaa ja rahanpesua.

Epäilty on ollut vangittuna törkeistä huumausainerikoksista yhtäjaksoisesti vuodesta 2007 asti, mutta jatkanut siitä huolimatta rikollista toimintaansa.

Mies sai vuosina 2008-2010 tehdystä törkeästä huumausainerikoskokonaisuudesta viime vuonna yhteensä 9,5 vuoden ehdottoman tuomion, jonka hovioikeus viime viikolla vahvisti.

Huumerikostutkinnan yhteydessä tuli ilmi seikkoja, joiden perusteella oli syytä epäillä miestä törkeästä velallisen petoksesta ja hänen lähipiiriinsä kuuluvia henkilöitä törkeistä rahanpesurikoksista.

Tulot sijoitettiin lukuisiin asuntoihin

Päätekijää epäillään kahdesta törkeästä velallisen petoksesta hänen salattuaan ulosottoselvityksessä tosiasiallisesti omistamaansa omaisuutta Suomessa ja Virossa.

Hukkaamiskieltoon on asetettu omaisuutta 1,8 miljoonan euron arvosta. Kyse on useista asuinhuoneistoista sekä Virossa sijaitsevasta omakotitalokiinteistöstä, asuinhuoneistosta ja kahdesta rakentamattomasta tontista. Lisäksi hukkaamiskieltoon on asetettu henkilöauto, koruja ja arvokello.

Keskusrikospoliisi epäilee miehen sijoittaneen harmaan talouden liiketoiminnasta saamansa tulot Suomessa asunto-osakkeisiin, jotka laitettiin avovaimon nimiin. Vuosien varrella avovaimon nimissä on ollut yhteensä 16 asuinhuoneistoa. Myös Virossa oleva kiinteä omaisuus on avovaimon nimissä.

Asuinhuoneistot ovat pääasiassa olleet vuokrattuina. Osa vuokralaisista on ollut pääepäillyn lähipiiriin kuluvia henkilöitä, joiden vuokrat on maksettu yhteiskunnan varoista.

Avovaimon lisäksi Keskusrikospoliisi epäilee törkeästä rahanpesusta pääepäillyn lähiomaista ja entistä oikeudenkäyntiavustajaa, jota epäillään neljän törkeän rahanpesun lisäksi kahdesta törkeästä petoksesta.

Esitutkinnan aikana tutkintavankeudessa on ollut yhteensä kolme epäiltyä ja rikoksen selvittämiseksi on kuultu useita kymmeniä henkilöitä.

Poliisi epäilee pääepäillyn harjoittaneen 1990-luvulla Suomessa toisten henkilöiden lukuun liiketoimintaa, joka koostui pääasiassa autokaupasta ja rakennustoiminnasta. Hän siirsi liiketoimintansa Suomesta Viroon 2000-luvun puolessa välissä. Rakennustoiminta on keskittynyt suurilta rakennusyhtiöiltä saatuihin aliurakoihin.

Ennen nykyistä, vuonna 2007 alkanutta vankeuttaan pääepäilty on ollut 1990-luvun loppupuolelta lukien vankeusvankina kaksi eri kertaa yhteensä useiden vuosien ajan.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.