Mies sotki poliisivankilan sellin verellään

32-vuotias mies sotki Helsingin poliisivankilan sellin verellään ja sytytti paitansa palamaan. Helsingin käräjäoikeus langetti näistä ja muutamista muista rikoksista 32-vuotiaalle 115 tuntia yhdyskuntapalvelua.

Oikeudessa puitiin rikoksia vuodelta 2011 ja 2013.

Marraskuussa 2011 mies oli murtautunut Helsingin Mellunmäessä parkkipaikalle pysäköityyn asuntovaunuun. Mies oli etsinyt sieltä varastettavaa, muttei löytänyt mitään. Hän kuitenkin tuhosi vaunun käyttökelvottomaksi.

Kesäkuussa mies joutui Helsingin poliisitalon poliisivankilaan. Mies tahri eristyssellin seiniä ja lattiaa verellään.

Mies kiisti rikoksen ja väitti sellin olleen epäsiisti jo valmiiksi. Samassa yhteydessä hän sytytti paitansa tuleen. Hän sanoi olleensa tuskissaan sekavan olotilansa takia.

Poliisit ja vartijat sammuttivat tulipalon.

Mies tuomittiin myös Tramal-lääkkeen reseptiväärennyksestä, jonka hän myös kiisti. Miehen mukaan ystävät baarissa olivat vain tehneet pilan.

Mies tuomittiin varkauden yrityksestä, kahdesta vahingonteosta, varomattomasta käsittelystä ja väärennyksestä 4 kk vankeuteen. Aiempaa ehdollista tuomiota ei pantu täytäntöön, koska uusi vankeustuomio oli niin lyhyt.

Vankilaan mies ei joudu, koska käräjäoikeus muutti rangaistuksen 115 tunniksi yhdyskuntapalvelua. Asuntovaunun vahingoista kertyi korvattavaa 5400 euroa.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.