Mies uhkasi perhettään tulella Kainuussa

Miehen epäillään yrittäneen tappaa avovaimonsa ja lapsensa polttamalla lauantaina Kainuun Paltamossa.

Hätäkeskuksen saaman ilmoituksen mukaan paltamolaismies oli valellut naisen bensalla ja varoittanut sytyttävänsä tämän tuleen. Lisäksi epäilty oli levittänyt bensaa asunnon lattialle ja uhannut polttaa myös neljä lastaan.

Poliisin mukaan perhe selvisi tilanteesta lopulta ilman fyysisiä vammoja.

Teosta epäilty vuonna 1966 syntynyt mies pidätettiin lauantaina ja häntä esitetään vangittavaksi. Poliisi tutkii tapausta tapon ja tuhotyön yrityksenä.

Alkoholilla epäillään olleen osuutta asiaan.

(MTV3 – STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.