Mies vangittiin epäiltynä murhasta – motiivi hämärän peitossa

Päijät-Hämeen käräjäoikeus vangitsi tänään keski-ikäisen miehen, jota epäillään Hartolassa tapahtuneesta henkirikoksesta.

Yksityisasunnosta Hartolasta löytyi tiistaina vainaja, jonka todettiin joutuneen väkivallan uhriksi. Poliisin mukaan tapausta tutkitaan rikosnimikkeellä murha.

Uhri oli keski-ikäinen mies. Poliisi ei ole toistaiseksi saanut selvitettyä henkirikoksen motiivia.

Epäilty vangittiin todennäköisin syin, missä peruste vangitsemiselle on vahvempi kuin syytä epäillä -peruste.

Jutun tutkinnanjohtaja on vaitonainen tapahtuneen yksityiskohdista, koska esitutkinta on vasta alussa. Esimerkiksi rikoksen tekotavasta ei tässä vaiheessa kerrota enempää.


 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.