Mies vankilaan kahden euron makkarapaketin takia

Espoon käräjäoikeus tuomitsi 51-vuotiaan miehen 8 kk vankeuteen ryöstön yrityksestä. Mies yritti viedä kaupasta 2,35 euroa maksavan makkarapaketin.

Tapahtuma sattui jo joulukuussa 2012, mutta käsiteltiin oikeudessa vasta nyt syytetyn sairauden takia. Käräjäoikeus antoi päätöksen maanantaina.

Espoon keskuksessa sijaitsevan K-Market Resiinan silloinen kauppias oli huomannut epäilyttävän oloisen miehen laittavan makkarapaketin takkinsa sisään. Kauppias pysäytti miehen kassan jälkeen.

51-vuotias rimpuili ja vastusti kiinniottoa. Hän otti käteensä puukon ja uhkaili sanomalla mm. ”Huomista päivää ei tule”.

Kauppias sai lopulta painettuja 51-vuotiaan maahan ja otti puukon pois.

Tausta vei vankilaan

Ryöstön yrityksestä on tuomittava vankeutta vähintään 14 päivää ja enintään 4 v 6 kk.

Oikeus totesi, että myyjän henkeä uhattiin ja vaara vakavasta väkivallasta oli välitön. Teko kohdistui työtä tekevään asianomistajaan.

Käräjäoikeus päätyi 8 kk vankeusrangaistukseen. Se langetettiin ehdottomana, koska mies oli tekoa edeltävänä vuonna tuomittu kahdesti ehdottomaan vankeuteen.

Juttua on korjattu 19.48. Aiemmin jutun asianomistajan mainittiin olleen myyjä, mutta kyse oli K-marketin silloisesta kauppiaasta. 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.