Törkeä ryöstö Espoossa: Puuhun sidottua miestä hakattiin rautaputkella

Velan perintä johti miehen väkivaltaiseen muilutukseen Espoossa.

Poliisin mukaan 21-vuotias mies pakotettiin väkivaltaisesti auton kyytiin Etelä-Espoossa, josta hänet kuljettiin syrjäisempään paikkaan Pohjois-Espooseen.

Paikan päällä uhri sidottiin puuhun, ja häntä hakattiin rautaputkella ja nyrkein. Lisäksi hän oli joutunut riisumaan vaatteitaan. Teon motiivina oli vanhan velan perintä.

Uhri oli saanut soittaa yhden puhelun sukulaiselleen rahan saamiseksi. Puhelun yhteydessä tekijät olivat vihjanneet sukulaiselle uhriin kohdistuvasta väkivallasta, mikäli rahoja ei makseta. Havaittuaan ettei rahoja tätä kautta saa, oli miestä edelleen pahoinpidelty.

Mies oli menettänyt jossain vaiheessa tekoa tajuntansa, jonka aikana häntä oli pistetty teräaseella kylkeen. Uhrin herättyä oli pahoinpitelyä jatkettu vielä uudestaan, ja häntä oli lyöty metalliputkella jalkoihin ja käsiin useita kertoja.

Teon jälkeen uhri oli kuljetettu Helsinkiin, missä hänet oli vapautettu. Mieheltä anastettiin lompakko sekä puhelin.

Teosta epäiltynä on vangittu kolme 22-26-vuotiasta miestä. Miehiä epäillään muun muassa törkeästä ryöstöstä, törkeästä vapaudenriistosta ja törkeän kiristyksen yrityksestä.

 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.