Mieti, mitä sanot – koulu-uhkaus on rikos

Koulu-uhkaus on rikos, muistuttaa poliisi. Rikosnimikkeinä voidaan käyttää esimerkiksi laitonta uhkausta, perätöntä vaarailmoitusta tai ilkivaltaa.

Verkossa ollut uhkaava viesti on herättänyt hämmennystä viime päivien aikana. Viestissä on ollut yleisellä tasolla vihapuhetta ja siinä on annettu ymmärtää, että tänään tapahtuisi jotain.

Poliisin arvion mukaan ei ole ollut viitteitä siitä, että uhka olisi todellinen. Esimerkiksi koulujen sulkeminen ei ole ollut tarpeellista.

Vastaavanlainen viesti on näkynyt Internetissä aiemminkin, kertoo tutkinnanjohtaja Markku Tuominen Keski-Uudenmaan poliisilaitoksesta.

Koulu-uhkauksia tuli poliisiin tietoon viime vuonna noin 60 kappaletta.

– Poliisilla on koulu-uhkauksiin nollatolenranssi. Jokaiseen tietoon tullut tapaus otetaan vakavasti ja ne johtavat esitutkintaan, poliisijohtaja Robin Lardot Poliisihallituksesta sanoo.

Poliisille voi ilmoittaa verkossa havaitsemistaan uhkista esimerkiksi poliisin nettivinkki-palvelun kautta.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.