Miss Suomen kruunu varkaille

Miss Suomen kutreille kuuluva kruunu varastettiin alkuviikosta kisoja järjestävän Finnartistien toimistosta. Helsingin Kaisaniemessä tapahtunut varkaus huomattiin iltapäivällä. Pitkäkyntisten matkaan olivat lähteneet myös Miss Baltic Sea & Scandinavia -kruunu sekä perintöprinsessojen tiarat.

Finnartistien toimitusjohtaja Pertti Himberg on tapauksesta murheissaan. Hänen mukaansa 1960-luvulta lähtien missiltä toiselle periytyneen kruunun arvo ei ole niinkään merkittävä rahallisesti kuin tunnearvoltaan. Toimistosta ei oltu viety muuta kuin kruunut. Tapauksesta on tehty rikosilmoitus poliisille.

Vallitseva Miss Suomi saa kruunun kannettavakseen vain kruunajaisissaan, kisoissa ja edustustehtävissä. Muuten kruunua on säilytetty Finnartistien vitriinissä.

Hallitseva Miss Suomi on Satu Tuomisto.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.