Mopoilija pakeni poliisia teinityttö kyydissään – takaa-ajo päättyi piileskelyyn

Pohjois-Pohjanmaan Haapajärvellä oli käynnissä viime yönä polisin takaa-ajotilanne, joka tuonee nuorelle mopokuskille kovat sakot.

Poliisipartio yritti puolen yön jälkeen pysäyttää keskustassa poikamopoilijaa, jonka kulkuneuvosta puuttuivat niin valot kuin kilvetkin. Kyydissään nuorukaisella oli 14-vuotias tyttö.

Kuljettaja ei kuitenkaan noudattanut pysäytysmerkkiä, vaan lähti pakenemaan poliisia silmittömästi ympäri keskustaa. Kovimmillaan poika ajoi 40 kilometrin rajoitusalueella noin 70 kilomerin tuntivauhtia.

Poliisi yritti muutaman kerran käskyttää pakenevaa mopoilijaa apukuskin ikkunasta, mutta sekään ei tuottanut tulosta. Takaa-ajo kesti vajaa 10 minuuttia ja sen aikana mopokuski käytti välillä vastaantulevien kaistaa välittämättä väistämisvelvollisuudestaan.

Poliisi varoitti muita keskustassa liikkujia hälytysvalojen lisäksi hälytysäänellä.

Takaa-ajon aikana keskustassa oli onneksi hiljainen liikenne eikä onnettomuuksia päässyt tapahtumaan. Poliisi tavoitti lopulta mopoilijan rautatieaseman läheisyydestä piileskelemästä.

Mopo - joka oli poistettu rekisteristä ja oli vakuuttamaton - koeajettiin. Mopo kulki niin kovaa, että se katsottiin kevytmoottoripyöräksi, jolloin sen kuljettamiseen vaaditaan A1 -ajokortti. Tätä mopokortin haltijalla ei ollut. Valo-ongelmien lisäksi myös ajoneuvon takajarru oli tehoton.

Kuljettaja määrättiin välittömästi ajokieltoon ja asiaa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta ja kolmena ajoneuvorikkomuksena. Tapauksesta ilmoitetaan myös lastensuojeluun.

Poliisi arvioi, että kunhan korotetut vakuutusmaksut ja -veroseuraamukset sekä todennäköiset sakot ynnätään yhteen, tulee takaa-ajon hinnaksi varmuudella nelinumeroinen luku. Lisäksi poliisi toteaa, että kuskin laillisetkin ajelut siirtynevät useamman kuukauden päähän.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.