Muotiliikkeen johtajalle sakkoja – "nöyryytti ja halvensi" alaisiaan

Helsinkiläisen muotiliikkeen johtaja on saanut sakot työturvallisuusrikoksesta. Oikeuden mukaan hän nöyryytti ja halvensi alaistaan toistuvasti. 

Tuomion mukaan johtajatar muun muassa huusi alaiselleen, nolasi häntä asiakkaiden kuullen, nimitti häntä idiootiksi, otti hänet sairausloman jälkeen silmätikukseen ja arvosteli hänen kielitaitoaan.

Työntekijä irtisanoutui työstään vuoden 2011 lopulla.

Toimitusjohtaja sai 40 päiväsakkoa, mikä hänen tuloillaan on hieman yli 10 000 euroa. Lisäksi hän joutuu maksamaan työntekijälle 3 500 euron korvauksen kärsimyksestä. Yritys joutuu maksamaan 30 000 euron yhteisösakon.

Helsingin hovioikeus päätti maanantaina pitää voimassa päätöksen, jonka Helsingin käräjäoikeus antoi viime heinäkuussa.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.