Muuntohuumeita ilmaantuu kuin sieniä sateella – uusia aineita noin kaksi viikossa

Havaintoja uusista psykoaktiivista aineista tehtiin EU:n muuntohuumeiden varoitusjärjestelmään viime vuonna sata kappaletta, mikä lähes yhtä paljon kuin toissa vuonna. Nyt tarkkailtavien aineiden määrä on noussut yhteensä 560 aineeseen.

Muuntohuumeet:

Muuntohuumeet ovat huumeiksi luokittelemattomia aineita, jotka ovat tulleet huumemarkkinoille muutamina viime vuosina. 

Aineet ovat lähtökohtaisesti laillisia ennen kuin ne luokitellaan laissa huumeiksi. Luokittelu vie aikaa.

Ennen huumeiksi luokittelua suuri osa aineista luokitellaan kuluttajamarkkinoilta kielletyiksi psykoaktiivisiksi aineiksi. Niiden myynti ja tilaaminen ulkomailta on laitonta, mutta rangaistukset ovat lievempiä kuin huumausainerikoksista.

Aineiden määrä markkinoilla on kasvanut voimakkaasti viime vuosina. Monet aineista on alun perin kehitetty jo vuosia sitten tutkimus- ja lääkekäyttöön, ja ne on vain löydetty uudelleen päihdekäytössä. Toiset aineista on taas vasta kehitetty huumemarkkinoita varten.

Muuntohuumeet tilataan yleensä netistä ja Suomen tulli törmää niihin vuosittain yli tuhat kertaa.

Muuntohuumeiden vaikutukset ovat usein arvaamattomia ja ne ovat Suomessakin aiheuttaneet useita kuolemia. Lisäksi annostelu on tarkkaa, sillä joissakin aineissa yliannostuskynnys on matala.

Tunnetuimpia muuntohuumeita Suomessa ovat olleet Jehova, Daisy, MDPV ja Bromo-Dragonfly. Nämä aineet on jo luokiteltu huumeiksi.

Tiedot selviävät Euroopan huumevirasto EMCDDA:n tiedoista. Uusien havaittujen muutohuumeiden määrä on kasvanut nopeasti aiempina vuosina.

Käytännössä kaikki aineet eivät jää markkinoille. Huumeviraston mukaan on kuitenkin liian aikaista arvioida, mitkä syntyykö joillekin aineista myös pidempiaikaista kysyntää huumemarkkinoilla. Esimerkiksi mefedronin raportoitiin aluksi olleen vain joidenkin piristävien stimulanttien korvike, mutta Alankomaat raportoivat nyt sen käytön vakiintuneen joissain käyttäjäryhmissä.

Kannabiksen korvikkeet yleisiä

Suurimmat havaitut muuntohuumeryhmät olivat viime vuoden tapaan synteettisen kannabinoidit sekä synteettiset katinonit. Synteettisten kannabinoidien takavarikot jatkoivat Euroopassa kasvuaan niin tapausten kuin aineiden määrän osalta.

Synteettiset kannabinoidit ovat aineita, joitka muistuttavat kemialliselta rakenteeltaan kannabiksessa vaikuttavia kannabinoideja. Niitä markkinoidaan laillisena vaihtoehtona kannabikselle, mutta niistä joidenkin vaikutukset voivat olla jopa hengenvaarallisia.

Katinonit ovat taas piristäviä aineita, jotka pyrkivät vastaamaan amfetamiinin, ekstaasin eli MDMA:n sekä kokaiinin kaltaisten stimulanttien kysyntään. Tunnetuin katinoni Suomessa lienee nykyään huumausaineeksi luokiteltu MDPV, joka saavutti markkinoille tullessaan suuren kysynnän.


Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.