Muuralan vanhasta murhasta syytetty: "Olen joutunut puheiden takia pahaan pulaan"

21 vuoden takaisen Muuralan henkirikoksen useaan kertaan tunnustanut mies pitää tunnustuksiaan merkityksettöminä. 42-vuotias syytetty sanoi Espoon käräjäoikeudessa maanantaina, ettei teot tunnustaessaan uskonut, että asia paisuisi nykyisiin mittoihinsa.

-Olen joutunut nyt pahaan pulaan niiden puheiden takia. Mutta kyllä minä voin yleisesti puhua, ei pelkkien puheiden perusteella voi syyttää, mies sanoi.

Lisää oikeudenkäynnistä näistä aiemmista uutisista:

19.11.:

20.11.:

Syyttäjän laskelmien mukaan mies on tunnustanut 42-vuotiaan naisen kuolemaan johtaneen verityön ainakin 13 kertaa yhteensä kahdeksalle eri ihmiselle. Osa heistä on ollut poliiseja ja osa miehen läheisiä. Syytetyn mukaan hän on tunnustanut tekoja mielenhäiriöisessä tilassa ja muun muassa tuntiessaan, että olisi sama, jos loppuelämä kuluisi vankilassa.

-En osaa niitä nyt selittää, olin silloin sairas. Pitäisi käydä jonkun psykologin kanssa läpi, miksi syytön ihminen tunnustaa tällaisia tekoja, hän sanoi.

Miestä kuultiin Espoon käräjäoikeudessa maanantaina yli kolme tuntia. Syyttäjät tivasivat muun muassa, miksi mies on kuulusteluissa tiennyt niin paljon surman yksityiskohdista. Tätä syytetty perusteli muun muassa sillä, että hän oli lukenut verityöstä eri tiedotusvälineistä. Lisäksi hänellä oli paikallistuntemusta surmapaikasta sekä koulutusta töihin, joita surmapaikalla oli tehty.

Mies hermostui syyttäjiin

Kuulemisensa aikana mies tulistui useaan kertaan syyttäjien kysymyksiin, ja kieltäytyi lopulta kokonaan vastaamasta. Miestä hiersi erityisesti se, ettei hän maanantain aikana päässyt yksityiskohtaisesti selvittämään sitä, mistä hän tietää surmaan liittyviä yksityiskohtia. Alun perin asian piti olla esillä maanantaina, mutta oikeudenkäynnin venymisen vuoksi se siirtyi.

- Syyttäjä saa tuntikausia jauhaa näitä juttuja, mutta minulle ei ole aikaa. Syyttäjällä on vihamielinen asenne minua kohtaan. Oikeudelle olisi helpompaa, että minä tunnustaisin tämän teon syyttömänä, en minä vankilassa oloa pelkää, syytetty uhosi.

Jutussa on kyse 21 vuotta sitten Espoon Muuralassa tapahtuneesta henkirikoksesta. Syyttäjien mukaan tekijä murtautui toimistorakennukseen rahaa anastaakseen, mutta hänelle oli yllätys, että sisällä oli joku. Poliisin kutsumisesta syntyneen riidan seurauksena ylitöissä ollut nainen kuristettiin.

Käräjäoikeus on varannut jutulle käsittelypäiviä ensi kuun puoleen väliin saakka. Tiistaina oikeudenkäynti jatkuu edelleen syytetyn kuulemisella.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.