Myllylä-urkinta salataan osittain

Pohjois-Karjalan käräjäoikeus päätti aamulla, että hiihtäjä Mika Myllylän tietojen urkintaa koskeva oikeudenkäynti on osittain julkinen.

Myllylän terveydentilaan liittyvät tiedot salataan, muuten oikeudenkäynti on julkinen.

Yhteensä 90 poliisia tai muuta virkamiestä on saanut syytteen tietojen urkkimisesta hiihtäjälegendan kuoleman jälkeen. Heitä syytetään henkilörekisteririkoksesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Oikeudenkäynnit on hajautettu eri puolille maata, ja Joensuun istunto on ensimmäinen. Syytetyt työskentelevät poliisin lisäksi Tullissa ja Rajavartiolaitoksessa.

Joensuussa syytteessä on poliisiaseman vartija ja kolme poliisia, joiden epäillään tutkineen luvatta viranomaisrekistereistä tietoja vuonna 2011 kuolleesta hiihtäjästä. Jutussa on asianomistajina Myllylän omaisia.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.