Mystinen ampuja ilmoitti poliisille olevansa liettualainen

MTV3:n uutisten tietojen mukaan Sonkajärven ampujaksi epäilty nuori mies on kertonut poliisille olevansa liettualainen. Hän on kertonut poliiseille lisäksi etunimensä, muttei mitään muita henkilötietoja.

Poliisi ei ole vielä pystynyt todentamaan miehen kansallisuutta.

Miehen hallusta ei ole löytynyt lainkaan henkilöpapereita. Hän puhuu poliisin mukaan venäjää sekä MTV3:n tietojen mukaan myös liettuan kieltä.

Poliisi tulee esittämään ulkomaalaismiehen vangitsemista Ylivieska-Raahen käräjäoikeudelle. Vangitsemista tullaan esittämään viikonlopun aikana.

Tutkinnanjohtaja Hannu Mensonen on suostunut perjantain aikana kommentoimaan tutkintaa ainoastaan sähköpostitse lähettämässään tiedotteessa. Siinä hän toteaa, että miehen epäillään syyllistyneen todennäköisin syin useisiin rikoksiin, jotka on pystytty ilmeisesti osoittamaan henkilön tekemiksi.

Mies on kiistänyt syyllistyneensä mihinkään rikokseen.

Salamatkustajana laivassa

Poliisin arvion mukaan mies on iältään 20-25-vuotias. Hänet löydettiin eilen vihjeen perusteella huvilasta Pyhäjoen Parhalahdella. Mies oli vielä yrittänyt paeta metsään, josta poliisikoira sai hänet kiinni 300 metrin paon jälkeen.

Raahen poliisi pääsi miehen jäljille Raahen Ruukista tulleen vihjeen avulla. Mies oli päässyt livahtamaan rahtilaivaan ilmeisesti Raahen satamassa. Laiva oli jo lähtenyt liikkeelle, kun henkilökunta huomasi ylimääräisen matkustajan.

Hänet jätettiin laivasta Rautaruukin teollisuusalueen satamassa. Alueen vartijat ilmoittivat asiasta poliisille, jolloin epäilyt miehen henkilöllisyydestä heräsivät.

Miehen pakomatka jatkui Ruukin alueelta muun muassa polkupyörällä, jonka hän jätti nojaamaan valtatie 8:n varrella sijaitsevan tyhjän omakotitalon seinään. Poliisi piiritti saamansa vihjeen perusteella taloa, mutta mies oli jo paennut metsän kautta Parhalahden suuntaan.

Outo ampuminen

Poliisi uskoo miehen olevan Sonkajärven yli viikon takaisesta oudosta ammuskelusta epäilty mies. Poliisi käynnisti kuun alussa Pohjois-Savossa laajat etsinnät löytääkseen epäillyn.

Ammuskelupaikalta oli löydetty rikki ammuttu maastoauto. Myös läheisellä junaradalla oli ammuttu ratamerkkejä.

Ammuskelijan onnistui kuitenkin paeta satojen kilometrien matka länsirannikolle. Häntä epäillään matkan aikana tehdyistä useista omaisuusrikoksista.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.