Naamiomiehet ryöstivät pitserian

Kaksi naamioitunutta miestä ryösti pitserian Jyväskylän Kuokkalassa sunnuntai-iltana noin kello 20.30, kertoo Keskisuomalainen. Miehet saivat veitsillä uhkailemalla saalikseen jonkin verran rahaa.

Pitseriassa oli ryöstön aikaan neljä henkilöä. Kukaan ei loukkaantunut ryöstössä.

Miehet onnistuivat pakenemaan paikalta, mutta poliisi löysi ryöstöstä epäillyt vajaan tunnin kuluttua yksityisasunnosta Kuokkalasta. Jäljittäminen onnistui silminnäkijähavaintojen avulla. Myös osa saaliista löytyi asunnosta.

Poliisi tutkii tapahtunutta törkeänä ryöstönä. Toinen rikoksesta epäilty on alaikäinen, 16-vuotias mies. Toinen epäilty on 20-vuotias.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.