Naapuri esti jouluvarkaan aikeet

Vanhan Vaasan kadulla murtauduttiin kerrostaloasuntoon myöhään jouluaattoiltana. Talon asukas oli kuullut rappukäytävästä murtautumisen ääniä. Hän soitti poliisille.

Murtomies oli havainnut ilmoittajan ja poistunut paikalta ennen poliisin tuloa. Murron kohteeksi joutunut asunto oli tyhjillään.

Poliisin tultua paikalle huomattiin, että myös toiseen asuntoon oli yritetty murtautua. Tekijä ei kuitenkaan ollut saanut ovea auki.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.