Näin hovioikeus tyrmäsi käräjäoikeuden Ulvila-jutussa

Vaasan hovioikeus oli päätöksessään täysin eri mieltä kuin Satakunnan käräjäoikeus. Käräjäoikeus oli aikanaan löytänyt lukuisia kohtia, jotka tukivat sen mielestä Anneli Auerin syyllisyyttä miehensä murhaan. Hovioikeus oli suuresta osasta eri mieltä ja hylkäsi syytteen.

Hovin mukaan syytettä tukivat oikeastaan vain Anneli Auerin soittaman hätäkeskuspuhelun tallenteelta ilmenevät seikat ja erityisesti se, että Jukka Lahden kuolemaan johtanut isku on annettu mainitun puhelun aikana siinä vaiheessa, kun Anneli Auer ei ole ollut puhelimessa.

Syytettä vastaan puhuvat hovioikeuden mukaan Anneli Auerin ja tämän tyttären kertomukset ulkopuolisesta tekijästä. Syytettä vastaan puhuvat ja ulkopuoliseen tekijään viittaavat lisäksi tapahtumapaikalta löydetyt veriset kengänjäljet ja kurainen kengänjälki sekä ruskeankirjavat tekokuidut, joiden alkuperää ei ole pystytty selvittämään, samoin kuin se, että Anneli Auerin ja Jukka Lahden sängyssä olleesta halosta on löydetty tuntemattoman mieshenkilön DNA:ta ja että toista tekovälinettä ei ole löytynyt.

- Kun lisäksi on erittäin epätodennäköistä, että Anneli Auer olisi hätäkeskuspuhelun jälkeisessä lyhyessä ajassa voinut lavastaa olosuhteet ulkopuoliseen tekijään viittaaviksi, syytteen tueksi esitetty näyttö ei riitä osoittamaan, että Anneli Auer olisi surmannut Jukka Lahden, hovioikeus katsoi ja totesi, että Anneli Auerin syyllisyydestä jää siten varteenotettava epäily.

Alla on käyty läpi käräjäoikeuden ja hovioikeuden kannat keskeiseen näyttöön.

Veitsi ja klapit

KÄRÄJÄOIKEUS: Jukka Lahden surmassa käytettiin vanhaa, pitkään käytössä ollutta keittiöveistä sekä takkapuita. Oikeuden mukaan takkapuiden perusteella ei voida päätellä surmaajasta mitään. Kuitenkin keittiöveitsestä löytyi samoja ruskeita kuituja kuin muualta talosta, esimerkiksi lasten kurahansikkaasta ja tyynyliinasta. Näin voidaan päätellä, että veitsi on ollut perheen käytössä.

HOVIOIKEUS: Hovioikeus viittaa surmaveitsestä tehtyyn koiran hajutunnistustutkimukseen, jonka lopputuloksen perusteella ei voida päätellä, onko tekijä ollut Anneli Auer vai ulkopuolinen henkilö. Se, että veitsestä oli todettu makuuhuoneessa sängyllä ja lattialla olleiden pussilakanoiden kuituja vastaavia kuituja, ei osoita, että veitsi olisi kuulunut Anneli Auerin ja Jukka Lahden talouteen. Anneli Auerin ja tyttären kertomukset sekä veitsen käyttötarkoituksesta ja teroituksen tavasta esitetty selvitys sitä vastoin viittaavat siihen, että veitsi ei ole kuulunut heidän talouteensa. Vaikka veitseen ei ole valmistettu erillistä tuppea, veitsen terän on veitsen kuljettamiseksi voinut suojata muulla tavoin, joskin luontevampaa olisi, että mahdollinen ulkopuolinen tekijä olisi kuljettanut mukanaan tapahtumapaikalle tupellisen veitsen. Hovioikeus katsoo, ettei tapahtumapaikalta löydetyllä veitsellä ja siitä tehdyillä tutkimuksilla ole kokonaisuutena arvioiden syytteen puolesta tai sitä vastaan puhuvaa merkitystä.

Halosta hovioikeus lausuu näin: Sängyssä olleessa halossa on Jukka Lahden veren ja DNA-tunnisteen sekä jonkun toisen mieshenkilön DNA:n lisäksi ollut edellä mainittuja ruskeankirjavia tekokuituja. Mainitut löydökset sekä halon tavanomaisesta poikkeava sijainti Anneli Auerin ja Jukka Lahden sängyllä viittaavat siihen, että halkoa on tapahtumien kuluessa käsitelty. Siten tapahtumapaikalta todettu tuntemattoman mieshenkilön DNA viittaa ulkopuoliseen tekijään.

Hovioikeus ei pidä uskottavana, että Lahden surmassa käytettiin halkoa, vaan pikemmin vammat sopivat sorkkarautaan. Sellaista ei varsin perusteellisista etsinnöistä huolimatta löydetty. Hovioikeus toteaa, että Anneli Auerilla ei ole ollut sen jälkeen, kun hänet oli tapahtumayönä viety sairaalaan, mahdollisuutta hävittää tekovälinettä. Se seikka, että tekovälineeksi sopivaa esinettä ei ole löydetty, viittaa siten ulkopuoliseen tekijään.

Hovioikeus toteaa lisäksi talosta löytyneistä kuiduista: Vaatetta, josta ruskeankirjavat tekokuidut olivat irronneet, ei ollut löytynyt ja että kyseisten kuitujen alkuperää ei siis ollut saatu selvitettyä. Hovioikeus katsoo, että tapahtumapaikalta todetut ruskeankirjavat tekokuidut viittaavat siten ulkopuoliseen tekijään.

Terassin ovi

KÄRÄJÄOIKEUS: Ulkopuolelle usean metrin etäisyydelle lentäneet kaksi lasinpalaa antavat viitteitä, ettei lasia ole rikottu ulkopuolelta. Lisäksi rekonstruktio on osoittanut, että jos talossa olisi ollut ulkopuolinen surmaaja, hänen olisi ollut huomattavasti helpompaa poistua terassin ovesta kuin rikotun ikkunan kautta.

HOVIOIKEUS: Hovioikeus toteaa, että asiassa on esitetty keskenään ristiriitaisia arvioita siitä, onko terassin oven ikkuna rikottu ulko- vai sisäpuolelta. Esitetyn näytön ja esitettyjen arvioiden perusteella ei voida päätellä, kummalta puolelta lasi on rikottu.

Lahden alta löytyneet pitkät hiukset

KÄRÄJÄOIKEUS: Väkivalloin irronnut Anneli Auerin hiustukko viittaa siihen, että parin välillä on käyty keskinäinen kamppailu.

HOVIOIKEUS: Jukka Lahden alta löydetty hiustukko ei osoita, että Anneli Auerin ja Jukka Lahden välillä olisi ollut riitaa tai että he olisivat käyneet toisiinsa käsiksi. Todistajana kuultu rikoskemisti on kertonut, että hiukset olivat irronneet lievää väkivaltaa käyttäen, mikä oli voinut tarkoittaa esimerkiksi takkujen harjaamista auki. Anneli Auer on puolestaan kertonut, että hänellä oli ollut tapana harjata hiuksiaan makuuhuoneessa.

Lahden talvikengät

KÄRÄJÄOIKEUS: Auer on kertonut kuulustelussa, että Jukka Lahti käytti paksupohjaisia talvikenkiä kokoa 41. Näitä kenkiä ei ole myöhemmissä kotietsinnöissä löydetty. Käräjäoikeuden mukaan kaikki viittaa siihen, että ne oli tarkoituksella hävitetty.

HOVIOIKEUS: Syyttäjä on katsonut, että veriset, karkeakuvioiset kengänjäljet oli tehty Jukka Lahden talvikengillä ja että Anneli Auer oli ne sittemmin hävittänyt. Sen seikan, että poliisi ei ollut löytänyt talosta jälkiin sopivia kenkiä, ei voida katsoa viittaavan siihen, että Anneli Auer olisi tarkoituksellisesti hävittänyt kyseiset kengät. Mahdollista sen sijaan on, että jälkiin sopivat kengät ovat olleet ulkopuolisen tekijän jaloissa ja että kurajälki sekä verijäljet ovat aiheutuneet tämän liikkeistä. Tapahtumapaikalta todetut mainitut jäljet viittaavat ulkopuoliseen tekijään.

Tyttären kertomus

KÄRÄJÄOIKEUS: Käräjäoikeus antoi arvoa ainoastaan tyttärelle surmapäivänä tehdylle kuulustelulle, jossa tämä kertoo nähneensä ulkopuolisen henkilön poistuvan talosta. Hän ei ole kuitenkaan nähnyt ulkopuolisen henkilön ja isänsä kamppailua, vaikka kävi vanhempiensa makuuhuoneen ovella useaan otteeseen. Jukka Lahdessa oli useita kymmeniä pistohaavoja, joten kamppailun surmaajan kanssa on täytynyt kestää pitempään. Hätäkeskuspuhelukaan ei täsmää lapsen kertomuksen kanssa.

HOVIOIKEUS: Hovioikeus pitää lapsen kertomusta tapahtumista varsin luotettavana, vaikka on mahdollista, että hänen havaintonsa ovat olleet epätarkkoja tai joiltakin osin jopa virheellisiä ottaen huomioon erityisesti tapahtumien nopea eteneminen sekä Anneli Auerin hätäkeskuspuhelun aikana antamat tiedot. Joka tapauksessa lapsen kertomuksesta ilmenevät seikat viittaavat siihen, että tapahtumapaikalla on ollut ulkopuolinen tekijä.

Jälkihavainnot

KÄRÄJÄOIKEUS: Poliisikoira sai ainoastaan yhden vainun tonttien väliseltä rajalta. Ulkopuolisesta surmaajasta olisi täytynyt jäädä enemmän jälkiä, sillä olosuhteet jälkien syntymiseen olivat ihanteelliset.

HOVIOIKEUS: Hovioikeus toteaa, että poliisitodistajien kertomusten perusteella on erittäin epätodennäköistä, että ulkopuolinen tekijä olisi poistunut kiinteistöltä sen takarajan tai sivurajojen yli. Tästä ei kuitenkaan voida päätellä, ettei ulkopuolinen tekijä ole liikkunut kiinteistöllä tai voinut poistua terassin ja takapihan kautta, koska takapihalta pääsee luontevasti Tähtisentielle talon päädyistä, joista hajujälkiä ei siis ole yritetty saada.

Tunnustus

KÄRÄJÄOIKEUS: Poliisin mukaan Anneli Auer tunnusti teon videokuulusteluissa syyskuussa 2009. Hän myös toisti tunnustuksen lapsilleen järjestetyssä tapaamisessa. Oikeudessa leski vetosi väsymystilaansa ja poliisin tekemään aivopesuun, jotka saivat aikaan valheellisen tunnustuksen. Käräjäoikeus tarttui kuitenkin siihen, ettei nainen perunut tunnustustaan heti. Käräjäoikeus ei pidä uskottavana, että lesken väitetty väsymystila olisi jatkunut lokakuuhun saakka.

HOVIOIKEUS: Hovioikeus ei pitänyt tunnustusta uskottavana: Hän ei ole yhdessäkään poliisikuulustelussa kertonut Jukka Lahteen kohdistuneen, tämän kuolemaan johtaneen väkivallankäytön yksityiskohdista. Hän ei ole myöskään kyennyt yksilöimään välinettä, jolla Jukka Lahden kuolema aiheutettiin, eikä hän ole kertonut lavastustoimista tai muistakaan tekonsa peittämiseen liittyvistä seikoista. Anneli Auer ei siten ole kertonut sellaisista teon keskeisistä yksityiskohdista, joista hänellä olisi pitänyt olla muistikuvia pitkänkin ajan kuluttua tapahtumista. Kertomus ei ole sisältänyt myöskään sellaisia seikkoja, joista vain surmatyön tekijällä voisi olla tietoa, ja mikä tietoisuus sen vuoksi tukisi syytettä.

Lesken paidan verijäljet

KÄRÄJÄOIKEUS: Jäljet eivät ole voineet syntyä niin kuin leski on oikeudessa kertonut.

HOVIOIKEUS: Hovioikeus pitää Auerin kertomusta uskottavana. Ei ole mahdotonta, että Anneli Auer olisi kertomallaan tavalla käynyt katsomassa ja koskettamassa Jukka Lahtea. Epätodennäköistä kuitenkin on, että hänen t-paitansa molempien hihojen verijäljet olisivat voineet aiheutua tässä yhteydessä. Joka tapauksessa esitetyn näytön perusteella ei voida varmuudella päätellä, miten ja milloin Anneli Auerin t-paidan hihojen verijäljet ovat aiheutuneet.

Hätäkeskuspuhelu

KÄRÄJÄOIKEUS: Riittävällä varmuudella on osoitettu, ettei huoneistossa ollut surmahetkellä ketään ulkopuolista.Ulkopuolinen on voinut olla huoneistossa alle kuuden minuutin ajan. Jukka Lahden vammat ovat kuitenkin syntyneet huomattavasti pidemmän ajan kuluessa.

HOVIOIKEUS: Hätäkeskuspuhelutallenteelta ei kuulu ulkopuolisen tekijän puhetta taikka selviä kamppailun, lasin päällä kävelyn tai terassin oven ikkuna-aukosta poistumisen ääniä. Se viittaa siihen, että ulkopuolista tekijää ei ole ollut. Äänien puuttuminen ei sulje pois ulkopuolista tekijää, koska tallennusjärjestelmä oli yksinkertainen.

Kun Jukka Lahden surmaaminen on joka tapauksessa tapahtunut hätäkeskuspuhelun aikana, lasin päällä kävelemisen ja selvien kamppailun äänten puuttuminen alkuperäiseltä tallenteelta on ilmeisesti johtunut siitä, etteivät äänet ole tallentuneet mainitulle tallenteelle. Toisaalta puhelun taustalta vielä Anneli Auerin puhelimeen paluun jälkeen kuuluneet äänet viittaavat siihen, että talossa on voinut olla ulkopuolinen tekijä.

Koska Jukka Lahden kuolemaan johtanut isku on annettu sinä aikana, kun Anneli Auer ei ole ollut puhelimessa, hovioikeus katsoo, että hätäkeskuspuhelutallenteelta ilmenevät seikat kokonaisuutena puhuvat pikemminkin syytteen puolesta kuin sitä vastaan.

Ulkopuolisen surmaajan todennäköisyys

KÄRÄJÄOIKEUS: Jukka Lahti oli joutunut työssään mm. irtisanomaan työntekijöitä. Hänelle on siis voinut kertyä vihamiehiä. Kuitenkin tässä tapauksessa ulkopuolinen surmaaja olisi erittäin suurella todennäköisyydellä valinnut jonkin muun tekotavan.

HOVIOIKEUS: Hovioikeus on edellä päätynyt siihen, että hätäkeskuspuhelutallenteelta ilmenevän selvityksen perusteella ei voida poissulkea ulkopuolisen tekijän mahdollisuutta. Lisäksi tyttären varsin uskottavana pidettävä kertomus viittaa ulkopuoliseen tekijään ja tukee Anneli Auerin kertomusta tapahtumien kulusta.

Surmaa edeltänyt riita

KÄRÄJÄOIKEUS: Oikeudessa leski vakuutti parin olleen jopa epätavallisen sopuisa. Käräjäoikeuden mukaan muun muassa naisen syksyllä 2009 kertomat yksityiskohdat surmayön riidasta sekä perheen kodin kaaostila osoittavat, etteivät parin välit olleet kunnossa. Käräjäoikeuden mukaan on riittävällä varmuudella osoitettu, että parin välillä on ollut riitaa.

HOVIOIKEUS: Lapset eivät ole kertoneet vanhempiensa riidoista, vaikka poliisi oli Auerille näin ilmoittanut. Myöskään lattialta Anneli Auerin ja Jukka Lahden välisestä riidasta ei siten ole muuta näyttöä kuin puheena oleva Anneli Auerin esitutkinnassa antama kertomus. Myöhemmin hän peruutti kertomuksen.

Lesken luonne

KÄRÄJÄOIKEUS: Käräjäoikeuden mukaan on täysin mahdollista, että leski olisi voinut toimia surmayönä niin kuin syytteessä on kerrottu. Teko olisi vaatinut kylmähermoisuutta. Nainen on kuitenkin osoittanut olevansa looginen, analyyttinen ja harkitseva, eikä hänen ole osoitettu kärsineen minkäänlaisesta stressistä surman jälkeen. Tässä kohtaa myös naisen tekemät verijälkitestit kääntyivät häntä vastaan: oikeuden mukaan myös tämä osoitti osaltaan, että leski on analyyttistä ja pohdiskelevaa tyyppiä. Hän on älykäs ja pystyisi käräjäoikeuden mielestä toimimaan, kuten syytteessä on kuvattu.

HOVIOIKEUS: Hovi ei ottanut tähän kantaa.

Millainen näyttö riittää tuomioon?

KÄRÄJÄOIKEUS: Viimeisessä kohdassa oikeus pohtii vielä, millainen näyttö riittää tuomaan tuomion henkirikoksesta, kun surmayön tapahtumista ei ole tarkkaa tietoa. Syytetyn syyllisyydestä ei saa jäädä järkevää epäilyä. Se, että talossa olisi ollut ulkopuolinen tekijä, on osoitettu erittäin epätodennäköiseksi vaihtoehdoksi. Epäselvässä tilanteessa asia on ratkaistava syytetyn eduksi.

HOVIOIKEUS: Syytteen tueksi esitetty näyttö ei riitä osoittamaan, että Anneli Auer olisi surmannut Jukka Lahden. Hovioikeus katsoo, että Anneli Auerin syyllisyydestä jää siten varteenotettava epäily.

Hovioikeus viittaa myös näihin seikkoihin:

Surmaan käytetty aika

Esitetyn näytön perusteella ei voida varmuudella päätellä, kuinka nopeasti terassin oven ikkuna-aukosta on voinut tulla sisään, kuinka nopeasti Jukka Lahti on voitu tappaa tai kuinka nopeasti ikkuna-aukon kautta on voinut poistua. Joka tapauksessa ikkuna-aukon kautta on ollut mahdollista kulkea ja Jukka Lahden vammat on voitu aiheuttaa ja sängyn verijäljet ovat voineet aiheutua minuuteissa. Anneli Auerinkaan arviota tapahtumiin kuluneesta ajasta ei voida pitää erityisen luotettavana, kun otetaan huomioon, että ajan kulumista on yleensäkin vaikeaa arvioida luotettavasti. Hovioikeus katsoo, että ajan kuluminen huomioon ottaen ei ole mahdotonta, että ulkopuolinen tekijä on tappanut Jukka Lahden.

Lavastukseen käytetty aika

Anneli Auerin olisi hätäkeskuspuhelun päätyttyä ennen poliisin tuloa noin 3 minuutissa 30 sekunnissa täytynyt ottaa päältään pois veriset, ruskeankirjavia tekokuituja sisältäneet vaatteensa, peseytyä Jukka Lahden verestä, pukeutua t-paitaan, pistää itseään jollakin teräaseella sekä pestä mainittu teräase verestä. Hänen olisi lisäksi täytynyt hävittää veriset vaatteet ja toinen tekoväline. Hänen olisi myös tässä tai aikaisemmassa vaiheessa täytynyt hävittää kengänjälkiin sopivat kengät.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.