Näin naisilta napattiin käsilaukkuja Oulussa - poliisi varoittaa

Poliisi varoittaa Oulussa liikkuvista käsilaukkuvarkaista tai -varkaasta.  

Ensimmäinen tapaus sattui eilen aamuseitsemän aikaan Höyhtyällä, Lintulammentiellä Oulussa, kun naiselta napattiin käsilaukku kädestä. Tekijänä oli nuori, polkupyörällä liikkunut mies. Tuntomerkkeinä olivat musta nahkatakki ja lisäksi tumma huppari.

Samana iltana viiden aikaan Teuvo Pakkalankadulla Raksilassa nappasi ulkomaalaisen näköinen, noin 20-vuotias mies käsilaukun naisen olalta. Tekijä pakeni juosten paikalta. Tämäkin tekijä oli pukeutunut tummiin vaatteisiin.

Tänään puoli kolmen aikaan päivällä Tuirassa, Kangastiellä, laukku siepattiin asianomistajan polkupyörän ohjaustangosta. Tummahiuksiseksi, ulkomaalaisen näköiseksi ja pienikokoiseksi luonnehdittu tekijä pakeni tässä tapauksessa paikalta polkupyörällä ajaen.

Kaikissa tapauksissa sieppaukset on toteutettu väkivaltaa käyttämättä.

Rikoksen tekijän saama hyöty on ollut pienehkö, mutta asianomistajien kokema järkytys ja heille teosta aiheutuva vaiva ovat kuitenkin merkittäviä.

Poliisi pyytää ilmoittamaan mahdolliset havainnot mainituista anastuksista vihjepuhelimeen 02954 16194.



Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.