Näin Salon arvokuljetusryöstö suunniteltiin: Eineksiä ja prepaid-puhelimia – ja yksi ratkaiseva virhe

Keskusrikospoliisin esitutkinnan mukaan yritykseksi jäänyttä Salon arvokuljetusryöstöä suunniteltiin ainakin tammikuun alusta. Ryöstöyritys tapahtui helmikuussa. 

Tämän jutun tiedot perustuvat poliisin esitutkintaan. Eilen Salossa alkaneessa oikeudenkäynnissä epäillyt kiistivät syyllisyytensä.

Esitutkinnasta selviää, että poliisi kykeni jälkikäteen selvittämään epäiltyjen liikkeitä heidän tekemänsä virheen takia.

Puhelimet kyllä suljettiin ja käytössä oli tarvittaessa prepaidit, mutta yksi päätekijöiksi epäillystä, 45-vuotias mies, käytti samaa navigaattoria koko suunnitteluvaiheen ajan.

Esimerkiksi tästä esitutkinnassa olevasta kuvasta (alla) näkyy kuinka tiettynä ajanjaksona miehen puhelin oli Helsingissä Hietalahdenkadulla, mutta navigaattori rekisteröi sijainnin aivan muualle.

Jälkikäteen poliisi kykeni selvittämään miesten liikkeitä ja tapaamisia pitkälti juuri miehen kotoa takavarikoidun laitteen paikannustietojen perusteella. Niitä yhdisteltiin puhelinten paikannustietoihin silloin kun ne olivat päällä.

Aiemmat ryöstöt

Esitutkinnan mukaan suunnittelu alkoi uudenvuoden vaihteessa 2015–2016 Katajanokalla sijaitsevassa hotellissa. Kolme poliisin päätekijöinä pitämästä neljästä miehestä tapasi siellä.

Mukana Katajanokalla oli myös 45-vuotias mies, joka on tuomittu Turussa Suomen pankin pihalla tehdystä arvokuljetusryöstöstä 2007 ja Liedon arvokuljetusryöstön yrityksestä 2007.

Vaikka mies istui vankilassa 2011, poliisi epäili hänen kouluttaneen muita Loimaan arvokuljetusryöstössä 2011. Päänelikossa oli myös tästä Loimaan jutusta tuomittu mies.

Tehtiinkö päätös jonkinlaisesta ryöstöstä tuolloin Katajanokalla? Näin ainakin poliisi uskoo.

Ryöstön valmistelu alkoi esitutkinnan perusteella tiedustelulla ja tarkkailulla rahanlaskentakeskuksessa Turussa. Myös Otto-automaatteja tarkkailtiin.

Haaveet Kanadasta

Tammikuun lopussa alkoivat käytännön toimet. Hiihtolomaverukkeen avulla yhdeltä tuttavalta saatiin loma-asuntona toimiva vanha maatila lainaksi Kiikalassa.

Valmisteluun liittyi myös prepaidien hankinta ja edelleen tarkkailua Turussa. Myöhemmin poliisi hankkii navigaattoritietojen avulla muun muassa valvontakamerakuvia bensa-asemilta. Tässä kuvassa 45-vuotias on poistumassa Piihovin ABC:ltä.

Poliisille selvisi myöhemmin yhden epäillyn tietokoneen tutkinnasta, että tämä oli hakenut tietoa muun muassa Kanadan työluvista, Green Cardista ja asumisesta siellä.

Tarkkailu jatkuu

Helmikuussa kohteiden tarkkailu jatkui edelleen Turussa ja Suomusjärvellä. Kiikalan kiinteistö oli epäiltyjen käytössä tukikohtana.

Kiinteistöllä oli vierailtu ennen ryöstöyritystä useita kertoja, jolloin poliisin mukaan alueella oli todennäköisesti liikuttu ja tutustuttu alueen lukuisiin pikkuteihin ja reitteihin. Ryöstöyritys tapahtui 14 km:n päässä tukikohdasta.

Jossain vaiheessa Teboil Kivihovin pihalta Boulevard-tielle estävän puomin lukko oli vaihdettu omaan. Ryöstäjät autoja vaihdettuaan pakenivat avaamalla lukon.

Poliisi päätteli sähkönkulutuksesta, että Kiikalassa oli useana päivänä saunottu.

19. helmikuuta mennessä suurin osa päätekijöistä oli majoittunut Leijasaarentiellä Kiikalassa sijaitsevalle kiinteistölle.

Eineksiä kaupasta

Esitutkinnan mukaan epäillyt hankkivat myös autoja. Yksi pakettiauto vuokrattiin 18. helmikuuta ja toinen anastettiin Tattarisuolta seuraavana yönä.

Ostoskuitin perusteella Suomusjärven Salessa oli tehty 21. helmikuuta aamupäivällä isohko yli 130 euron käteisostos, jossa oli ostettu ruokaa isompaa tarvetta varten. Ostoksissa oli valmiseineksiä, leikkeleitä ja ns. "evästyyppistä ruokaa".

Poliisi epäili, että ryöstö oli tarkoitus toteuttaa jo 22. helmikuuta, mutta tehtävään palkattu apuri ei onnistunut edeltävänä yönä kuorma-auton anastamisessa Vantaalla.

Ryöstäjien tarvitsema kuormuri vietiin seuraavana yönä Espoosta.

Ryöstöyritys 25. helmikuuta

24. helmikuuta kaikki olivat Leijasaarentien mökillä. Illalla oli jälleen saunottu sähkönkulutuksen perusteella. Puhelimet olivat pois päältä.

Seuraavan aamun ryöstö oli suunniteltu tarkkaan. Rahankuljetusautoa ensin seurattiin noin kymmenen sekunnin päästä (yllä oleva kuva), mutta muutamaa minuuttia ennen ryöstöä paikat olivat vaihtuneet.

Ajoneuvoja oli vähintään viisi ja kaikilla oli tehtävänsä. Suomusjärventiellä tieliikennekameran sähkökaapeli oli katkaistu laikalla, jottei se tallentaisi tietoja moottoritiellä liikkuvista autoista.


Rahankuljetusauto onnistuttiin pysäyttämään, mutta rahoja ei saatu. Miehet yrittivät räjäyttää auton kylkeen aukon, mutta se epäonnistui. Syytä ei tiedetä.

Ryöstäjät pakenivat kahdella autolla Teboil Kivihovin pihaan. Autoja vaihdettiin. Hylättyihin tyhjennettiin jauhesammuttimet jälkien peittämiseksi.

Pesulle saunaan

Ainakin osa ryhmästä piiloutui lyhyeksi aikaa sen jälkeen vielä Kiikalan kiinteistölle. Siellä oli saunottu ja poliisin arvion mukaan peseydytty, jotta esimerkiksi ruutikaasuhiukkaset häviäisivät iholta.

Kaksi päätekijöistä palasi pääkaupunkiseudulle, mutta osa jäi Leijasaarentielle. Sähkönkulutus nousi taas illalla.

Viimeisetkin poistuivat Kiikalasta perjantaina 26. helmikuuta kello 22 aikaan.

Aiemmissa ryöstöissä mukana olleen miehen puhelin paikantui hänen kotinsa tuntumaan lauantaina aamulla. Sitä ennen puhelin oli ollut yli viikon poissa verkosta.

Poliisilla oli jo tässä vaiheessa epäilynsä, sillä 45-vuotias mies oli puhelinkuuntelussa.

Ryöstössä käytetyistä ajoneuvoista oli löytynyt muutamien dna-jälkiä. Dna-tutkimukset olivat muutenkin hyvin laajat.

Tarkkailu Kiikalassa

Poliisi sai myös tietää Kiikalan Leijasaarentien tukikohdasta ja aloitti siellä salaisen teknisen katselun ja kuuntelun. Yksi epäillyistä päätekijöistä palasi sinne 4. maaliskuuta.

Mies ei käyttänyt sähkövaloja muutaman sekunnin välähdyksiä lukuun ottamatta lainkaan ja yritti olla niin, etteivät ulkopuoliset huomaisi häntä.

Poliisi epäili miehen peittävän jälkiä talossa. Hän pudisteli mattoja ja nyppi niistä hiuksia. Hän peitteli pihalla olevia jälkiä ilmeisesti kloorilla.

Mies pyyhki jälkiään jopa lumilapion varresta.

Kun hän kävi pihalla tupakalla, miehellä oli hansikkaat kädessä vaikka on muuten lähes alaston.

Muutkin päätekijöiksi uskotut olivat puhelinkuuntelussa. Kun miehet soittelivat toiselleen, kuuntelurinki laajeni.

Esitutkinnan mukaan yksi epäillyistä kertoi naistuttavalleen olleensa ryöstössä mukana. Kun toinen mukana ollut sai tietää tästä, niin aiheutui sanallista kähinää. Myös Kiikalan kiinteistön lainannut mies esitti epäilyjä.

Roskapussi

7. maaliskuuta Kiikalassa ollut mies poistui kiinteistöstä ja vei roskat mukanaan. Siitä löytyi kahden pääepäillyn dna:ta. Poliisi poimi sen salaa talteen Peltoniemenraitin jätteidenkeräyspisteestä.

Esitutkinnan mukaan mies näytti siltä, että hän odotti kyytiä, mutta sitä ei tullut. Mies palasi Kiikalan kiinteistölle.

Helsingissä muiden epäiltyjen puheluita tallentui kuunteluun. Niissä todetaan muun muassa että yksi pitäisi saada sieltä pois.

Kiinniotot

Kiikalassa ollut mies heräsi 8. maaliskuuta 4.30 aamulla. Mökkiin syttyivät hetkeksi valot. Mies poistui mökilta vähän yli viisi ja hänet otettiin kiinni.

Kolme muutakin päätekijäksi epäiltyä napattiin samana päivänä koppiin – kaksi Helsingissä ja yksi Siuntiossa. Yhden asunnosta löytyy vielä 38 grammaa amfetamiinia.

Kuulusteluissa epäillyt kiistivät ja pääosin vaikenivat rikosepäilyistä. 45-vuotias sanoi, ettei navigaattori ole hänen.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.