Nainen sai pankista tonnin ylimääräistä eikä kertonut – tuomittiin kavalluksesta

61-vuotias nainen tuomittiin 30 päiväsakkoon sekä korvaamaan S-pankille erehdyksellä haltuunsa saamat tuhat euroa. 

Kyse oli vuoden 2014 huhtikuussa Espoon Sellon Prisman S-pankkipisteessä tehdystä käteisnostosta. Nainen halusi nostaa tililtään 2000 euroa, mutta kassavirkailija antoi vahingossa naiselle 3000 euroa.

Myöhemmin kassavaje kävi ilmi pankin järjestelmistä, mutta nainen kiisti saaneensa ylimääräistä rahaa. Pankki teki asiasta rikosilmoituksen.

Oleellinen todiste jutussa oli pankin valvontakameratallenne, josta oikeudenkin mukaan pystyi luotettavasti päättelemään, että nainen sai liikaa rahaa.

Espoon käräjäoikeuden mukaan kyse oli kuitenkin niin sanotusta löytötavaran kavalluksesta, jossa varat ovat joutuneet tekijän haltuun erehdyksen kautta, ei aktiivisen anastustoiminnan seurauksena. Tämä vähensi teon moitittavuutta.

Päiväsakoista kertyi naisen tuloilla maksettavaa 180 euroa.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.