Naisen kuolemaan johtaneesta riepottelusta lyhyehkö vankeustuomio

Helsingin käräjäoikeus piti syyttäjä Eija Velitskin vaatimusta kahdeksan vuoden vankeustuomiota aivan liian ankarana ja päätyi langettamaan naisen kuolemaan johtaneesta tapahtumasarjasta 1 v 7 kk ehdotonta vankeutta.

Jutussa oli kyse tapahtumista Helsingissä viime vappuna. Oikeuden mukaan 57-vuotias mies riepotteli 48-vuotiasta naista aiheuttaen tällä kuolemaan johtaneen aivovamman.

Nainen oli ollut miehen luona vappuaamuna ja saanut oikeuden mukaan vammat siellä. Riitaa oli ollut mm. naisen alkoholin käytöstä.

Mies kiisti riepotelleensa naista, mutta oikeuden mukaan jutussa ei jäänyt epäselvyyttä siitä, että mies oli käynyt naiseen kiinni ja ravistellut tätä niin, että pää oli osunut seinään useammin kuin kerran.

Miestä puolustaneen asianajaja Heikki Lampelan mukaan vammat olisivat voineet tulla esimerkiksi kaatumisesta, mutta tätä oikeus ei uskonut.

Nainen kuoli pari päivää myöhemmin omassa sängyssään uuden miesystävänsä vieressä.

Ei törkeä pahoinpitely

Syyttäjä vaati tuomiota törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta. Oikeus katsoi teot tavalliseksi pahoinpitelyksi ja törkeäksi kuolemantuottamukseksi.

Oikeuden mukaan päähän kohdistettu väkivalta ei ollut erityisen voimakasta, vaikka se oli aiheuttanut vaikeita kuolemaan johtaneita aivovammoja. Nainen käytti alkoholia runsaasti ja tällaisella henkilöllä on alttius saada päänsisäisiä verenvuotoja ja aivoruhjeita vähemmästäkin.

- Aiheutuneita kallon alueen vakavia vammoja voidaan joka tapauksessa pitää tässä tapauksessa laadultaan vastaajan kannalta katsottuna siten ennalta-arvaamattomina ja yllättävinä, ettei niiden aiheuttamista voida lukea vastaajan syyksi tahallisena pahoinpitelyrikoksena, oikeus lausui hylätessään syytteen törkeästä pahoinpitelystä. Kyse oli vain tavallisesta pahoinpitelystä.

Vaikka päävammoja ei ollut aiheutettu tahallaan, oikeus totesi miehen aiheuttaneen ne törkeällä huolimattomuudella, joten mies sai tuomion törkeästä kuolemantuottamuksesta.

Rangaistusta pohdittiin pitkään

Muita tuomioita kuolemantuottamuksesta (Asteikko: 4 kk - 6 v vankeutta):

- Hoitajat pistivät insuliinia potilaaseen, vaikka tiesivät tämän voivan kuolla. Hoitajat tuomittiin törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta 6 vuodeksi vankeuteen Vaasan hovioikeudessa 2008.

- Moottoripyöräilijä ajoi 180-195 km/h humalassa ja epäkuntoisella moottoripyörällä. Matkustaja kuoli onnettomuudessa. Vaasan hovi langetti 5 vuotta.

- Mies ajoi yleisellä tiellä kilpaa ylinopeutta. Toinen kilpa-ajaja ja vastaantulija kuolivat. KKO tuomitsi 2006 jutussa 1 v 6 kk ehdotonta.

- Rattijuoppo ajoi jalankulijan yli. KKO langetti 2003 tuomioksi 1 v 4kk ehdollisena.

- Mies löi riidan jälkeen iäkästä uhria kahdesti kasvoihin. Uhri kuoli, kun hän kaatui selälleen ja löi päänsä asvalttiin. Vuonna 2013 Vaasan hovioikeus langetti teosta 1 v 7 kk ehdottomana

Törkeästä vammantuottamuksesta langettiin tuomio Kouvolan hovioikeudessa 2010. Mies potkaisi seisoaltaan toista päähän. Uhri sai vaikean aivovamman. Tuomio oli yksi vuosi ehdollista.

Käräjäoikeus pui päätöksessään oikeudenmukaista rangaistusta pitkään. Itse pahoinpitelyä oikeus ei pitänyt erityisen vakavana, siitä olisi saattanut riittää sakkorangaistuskin. Toisaalta uhri oli ilmeisen puolustuskyvytön ja teko kohdistui pään alueelle, eikä kyse ollut mistään käsikähmästä.

Syyttäjän kahdeksan vuoden vaatimusta oikeus piti täysin ylimitoitettuna ja päätyi 1 v 7 kk rangaistukseen.

Oikeus mietti myös vankeusrangaistuksen langettamista ehdollisena, mutta päätyi ehdottomaan miehen kahden aiemman rattijuopumustuomion ja kuolemaan johtaneen teon vakavuuden kannalta.

Käräjäoikeus katsoi kuitenkin, ettei miestä ole enää tarpeen pitää vangittuna, vaan vastaaja päästettiin vapaalle odottamaan vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoa.

Kuolleen naisen vanhemmille ja lapsille, 57-vuotias määrättiin maksamaan kärsimyskorvauksia 6000-10000 euroa, yhteensä 37000 euroa.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.