Näissä kaupungeissa ilmoitettiin eniten raiskauksista

Poliisille ilmoitettiin viime vuonna yhteensä lähes tuhat raiskaustyyppistä rikosta.

Eniten raiskaustyyppisiä rikoksia ilmoitettiin viime vuonna Helsingissä, Tampereella ja Turussa. Tämä selittyy muun muassa kaupunkien isoilla asukasluvuilla ja ravintoloiden määrillä. Poliisin mukaan näihin rikoksiin liittyy hyvin usein alkoholi.

Raiskaustyyppisiä rikosilmoituksia on tehty vuosittain reilusta 600:sta yli tuhanteen.

– Raiskausrikokset tapahtuvat harvoin ulkona. Näitä rikoksia tapahtuu hyvin usein sisätiloissa baari-illan jälkeen, rikoskomisario Jyri Hiltunen kertoo Helsingin poliisista.

Läheskään kaikki rikosilmoitukset eivät johda syytteeseen, eikä siten tuomioon.

– Poliisille tehdään paljon myös perättömiä rikosilmoituksia raiskauksista. Tuntuu ainakin sille, että ilmoitusherkkyys rikoksista on kasvanut, rikoskomisario Kimmo Hyvärinen kertoo Vantaan poliisista.

Esimerkiksi Turussa suhtaudutaan kaiken tyyppisiin väkivaltarikoksiin vakavasti. Viime vuonna kaupungissa tehtiin 58 raiskaustyyppistä rikosilmoitusta.

– Turun kaupungin yhtenä pääpainopisteenä on ennaltaehkäistä katuväkivaltaa. Yritämme tehdä olosuhteet mahdollisimman turvallisiksi esimerkiksi niin, ettei kadulla olisi pimeitä paikkoja, Turun kaupungin hallintolakimies Marjo-Riitta Pihlajamäki toteaa.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.