Nämä vaaralliset virolaiset saattavat olla Suomessa - oletko nähnyt?

Viron viranomaiset ovat pyytäneet Suomen poliisin apua kahden vaarallisena ja arvaamattomana pidetyn rikollisen tavoittamiseksi.

Viron viranomaisilta saatujen tietojen mukaan Etelä-Virossa tapahtui viime sunnuntaina henkirikos. Epäillyt pakenivat paikalta henkirikoksen uhrin käytössä olleella taksilla.

Anastettu ajoneuvo on sininen Skoda Superb, vuosimalla 2003. Sekä ajoneuvo että epäillyt ovat tavoittamatta.

Etsintäkuulutetut henkilöt ovat vuonna -82 syntynyt Viktor Kabanov ja vuonna -86 syntynyt Andrei Karanets.

Poliisin mukaan on mahdollista, että epäillyt liikkuvat myös Suomessa. Kaikista henkilöihin ja ajoneuvoon liittyvistä havainnoista pyydetään ilmoittamaan poliisille numeroon 071 878 6891 (4.5. saakka). Tämän jälkeen tiedot pyydetään soittamaan suoraa poliisin yleiseen hälytysnumeroon 112.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.