Nuori mies riehui humalassa – törmäsi taksiin kuorma-autolla, pakeni, sytytti autonsa tuleen ja alkoi tuhota muita autoja

Noin 20-vuotiasta miestä epäillään Oulussa törkeästä rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, liikennepaosta, vahingonteosta ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.

Lista on pitkä, mutta niin ovat epäillyt teotkin viime yönä. Poliisi sai noin aamuneljältä tiedon, että kuorma-auto oli törmännyt taksin perään Palokankaantiellä Oulun Kaakkurissa.

Kolarin jälkeen kuorma-autokuljettaja oli paennut paikalta. Auto löytyi hetkeä myöhemmin palamaan sytytettynä Iinatin moottoriradan läheisyydestä. Poliisi seurasi kuorma-autolta lähteviä jälkiä lähellä olevan talon pihalle, missä epäilty oli rikkomassa talon pihalla olevia autoja.

Mies yritti jälleen paeta ja vastusti poliisin kiinniottoa voimakkaasti. Palaamaan sytytetty kuorma-auto paloi kauttaaltaan. Poliisi selvittää, onko ajoneuvo anastettu aikaisemmin.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.