Nuorten rikosuhrien asemaan kaavaillaan parannusta

Nuorten rikosuhrien asemaan on tulossa parannuksia, sanoo oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.).

Ministeri aikoo edistää lakimuutosta, jossa 15-17-vuotiaat rikoksen uhrit voisivat antaa lausunnon oikeuteen videon välityksellä. Nyt videon välityksellä tapahtumien kulun ovat voineet kertoa alle 15-vuotiaat.

Lakimuutoksella pyritään vähentämään nuoren uhrin ja rikoksentekijän kohtaamista. Lisäksi oikeusprosessia halutaan nopeuttaa, jotta psyykkinen kuormitus olisi nuorille uhreille mahdollisimman pieni.

Nuorten rikosuhrien asema on tiedostettu jo pitkään, mutta asiaa ei ole saatu vietyä poliittisesti eteenpäin.

– Tämä on minulle tärkeä hanke, ja olemme asettamassa nyt direktiivi-työryhmää, joka ottaa myös tämän asian huomioon, Henriksson sanoo.

Direktiivillä ministeri viittaa vuonna 2015 voimaan astuvaan EU-direktiiviin. Se velvoittaa valtion järjestämään nuorille ja heikommassa asemassa oleville rikosuhreille tukipalveluita. Toiminnan rahoituskuviot ovat vielä auki, ja Henriksson on asettanut työryhmän selvittämään eri vaihtoehtoja.

(MTV3 - STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.