OAJ: Utsjoen puukotus järkytti

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ pitää Utsjoen saamelaislukiossa tapahtunutta puukotusta järkyttävänä tragediana.

– Haluan välittää osanottomme uhrin omaisille. Toivottavasti myös oppilaitoksen opiskelijat, opettajat ja työntekijät saavat kaiken mahdollisen tuen, puheenjohtaja Olli Luukkainen toteaa.

Myös opetusministeri Krista Kiuru on esittänyt osanottonsa Utsjoen tapahtumien johdosta. Tiedotteessaan Kiuru kertoo, että Opetus- ja kulttuuriministeriö toimii nyt Utsjoen saamelaislukion tukena ja tekee lisäksi yhteistyötä viranomaisten kanssa.

– Väkivallanteko pienellä paikkakunnalla ja turvalliseksi koetussa suomalaisessa kouluyhteisössä järkyttää. Samalla se aiheuttaa turvattomuutta kouluissa työskenteleville opiskelijoille ja henkilökunnalle, ja koskettaa meitä kaikkia syvästi. Toivon kaikille voimia surusta toipumisessa, opetusministeri krista Kiuru toteaa.

Puukotus tapahtui puoliltapäivin saamelaislukiossa, jossa aikuisopiskelija puukotti lukion opiskelijan.

Uhri menehtyi vammoihinsa sairaalassa. 



Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.