Mainos

Oikeus perustelee Aarnion tuomiota – tämä seikka kaatoi yhden pääsyytteen

Helsingin käräjäoikeuden mukaan Helsingin huumepoliisin hyllytetyllä päälliköllä Jari Aarniolla oli asema Trevocissa ja siten hänellä oli myös taloudellinen intressi yhtiössä.

Aarnio tuomittiin vyyhdissä vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. 

Oikeus katsoo, että Aarnion määräysvallassa ollut sijoitus Trevociin toteutettiin sijoitusyhtiö Instia Groupin ja Trevocin välisillä sopimusjärjestelyillä. Aarnion todellinen asema peitettiin näennäisin järjestelyin, mikä mahdollisti Aarnion osallistumisen Trevocista tehtävien hankintojen valmisteluun Helsingin poliisilaitoksella.

Tässä rahoitusjärjestelyssä täyttyivät oikeuden mukaan virka-aseman väärinkäyttämisen tunnusmerkit, mutta Aarnion ei katsottu syyllistyneen siinä petokseen tai lahjusrikokseen. 

Jos kyseessä olisi ollut petos, järjestelystä olisi pitänyt syntyä taloudellista vahinkoa tai vahingonvaaraa. Vaikka järjestely ei täyttänyt lahjusrikoksen tunnusmerkistöä, Aarnio tuomittiin kuitenkin lahjuksen ottamisesta toissijaisen teonkuvauksen mukaan. Aarnio sai Trevocilta muun muassa pakettiautoa välillä lainaan.

Muutaman kuukauden ehdolliset vankeusrangaistukset saaneet Trevocin toimitusjohtaja ja hallituksen entinen jäsen toimivat oikeuden mukaan avunantajina Aarnion virkarikoksessa.

Miksi ehdotonta?

Aarnion vankeusrangaistus jäi alle kahden vuoden, mikä usein tarkoittaa, että rangaistus määrätään ehdollisena. Oikeuden mielestä Aarnion rikokset olivat kuitenkin niin vakavia, ettei ehdollinen riittänyt rangaistukseksi.

Oikeuden mukaan rangaistusta mitatessa huomiotiin muun muassa se, että rikosten tekoaikaan Aarnio toimi rikosylikomisarion virassa Helsingin poliisilaitoksella. Lisäksi Aarnion toiminta oli suunnitelmallista ja pitkäkestoista.

Oikeus myös katsoi, että Aarnio toimi yritysjärjestelyjensä osalta yhteistyössä jengipomo Keijo Vilhusen kanssa, mikä on saattanut merkittävällä tavalla vaarantaa luottamusta poliisin toimintaan.

Oikeus ei kuitenkaan katsonut, että yhteistyö Vilhusen kanssa olisi vaarantanut Trevocin laitteiden toiminnan luotettavuutta. Silti se piti vakavana sitä, että yhteistyö liittyi juuri niihin poliisin tutkintakeinoihin, joita on vaikeinta valvoa.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.