Oikeus: Vantaanjoen ison öljyvahingon syynä huolimattomuus

Vantaan käräjäoikeus hylkäsi laitosmiehen syytteet muutaman vuoden takaisesta isosta öljyvahingosta. Oikeuden mukaan kyse ei ollut tahallisesta ympäristörikoksesta, vaan inhimillisestä virheestä. Öljysäiliön kahva oli täytön aikana väärässä asennossa.

Katriinan sairaalan öljysäiliötä täytettiin joulukuussa 2010. Tuolloin jäi kuitenkin huomaamatta, että ainakin 3000 litraa - ehkä jopa 5000 litraa - raskasta polttoöljyä oli päässyt sadevesiviemäreihin ja sieltä maahan ja Vantaanjokeen.

Vahingon laajuus paljastui vasta huhtikuussa 2011, kun jäät sulivat. Jähmeä öljy saatiin kerättyä vedestä ja kalakuolemilta vältyttiin.

Pilaantunutta maa-ainesta jouduttiin kuitenkin poistamaan pohjavesialueelta yli 750 tonnia. Oikeus piti vahinkoa suurena. 

Kahva väärässä asennossa

Katriinan sairaalan laitosmiestä syytettiin ympäristön turmelemisesta. Syyte perustui siihen, että oikean menettelyn varmistamisen sijasta laitosmies otti riskin. Hän valitsi omasta mielestään kahvalle oikean suunnan, mutta se oli väärä.

Vuonna 2009 työnsä sairaalassa aloittanut laitosmies oli kerran ollut mukana sairaalan öljysäiliön täytössä, mutta mitään ohjeita hänelle ei ollut annettu.

Täytön aikana venttiilin olisi pitänyt olla "kiinni" -asennossa, koska muuten öljy menee pienempään ns. päiväsäiliöön eikä varsinaiseen öljysäiliöön. Kahva oli "auki"-asennossa ja säiliö vuoti tuuletusputken kautta yli.

Laitosmies oli lähtenyt kesken täytön pois, kun hänen työvuoronsa oli päättynyt.

Oikeus katsoi, ettei laitosmies menetellyt törkeän huolimattomasti. Täsmällistä ohjeistusta ei ollut ja kahvan vieressä ollut kuva oli epäselvä. Öljyntäyttö tapahtui aamuvarhain, eikä se kuulunut hänen tavanomaisiin tehtäviinsä.

Tekoa ei voitu katsoa tuottamukselliseksi eli huolimattomuudesta johtuvaksi, koska sellaisen rikoksen osalta syyteoikeus oli vanhentunut.

Esimies ei voinut estää

Oikeus hylkäsi myös laitosmiehen esimiehen syytteet. Oikeuden mukaan esimies ei voinut estää laitosmiehen huolimattomuudesta aiheutunutta virhettä.

Oikeus hylkäsi myös Vantaan Energialle vaaditun yhteisösakon. Keskeinen syy oli se, että vuototilannetta oli tarkasteltu pelastusviranomaisten kanssa jo joulukuussa 2010, eikä kukaan osannut arvata, että öljyä oli valunut jäässä olleisiin sadevesiviemäreihin.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.