Oikeusavustajan rikosepäily keskeytti Forsiuksen oikeudenkäynnin

Kansanedustaja Merikukka Forsiuksen (kok.) ja Vihreä Uusimaa -yhdistyksen välisen rahariidan käsittely ei päässyt tänään alkamaan Lohjan käräjäoikeudessa, kun kävi ilmi, että Forsiuksen oikeusavustajaa epäillään rikoksesta.

Lohjan käräjäoikeus oli saanut tietää, että Forsiusta avustavaa oikeustieteen kandidaattia epäillään törkeästä velallisen epärehellisyydestä. Asia on vireillä Helsingin käräjäoikeudessa.

- Hän myönsi oikeudelle, että tällainen rikosasia on vireillä, jolloin epäsin häneltä oikeuden avustaa Forsiusta, oikeuden puheenjohtajana toiminut käräjätuomari Liisa Koskimies sanoo.

Forsius oli itse oikeudessa paikalla avustajansa kanssa. Oikeudenkäynnille määrättiin uusi käsittelypäivä.

Forsiuksen avustaja sanoi MTV3:lle pitävänsä Koskimiehen ratkaisua kohtuuttomana.

- Oikeusprosessi saattaa Suomessa kestää seitsemän kahdeksan vuottakin. Tämä voisi tarkoittaa sitä, ettei minulla ole mahdollisuutta harjoittaa ammattiani tuona aikana, vaikka olen vain epäiltynä rikoksesta.

Kiistää rikoksen

Avustaja kiistää syyllistyneensä rikokseen. Hänen mukaansa kyse on vuosien takaisista asioista ja tieto syytteestä tuli vasta, kun Forsius oli pyytänyt häntä avustajakseen. Hän sanoo tunteneensa Forsiuksen pitkään.

Vihreä Uusimaa on haastanut Forsiuksen oikeuteen, koska yhdistyksen mielestä hänen pitää maksaa yhdistykselle 250 euron suuruista kuukausimaksua eduskunnassaoloajaltaan. Forsius valittiin eduskuntaan Uudenmaan vaalipiiristä vihreiden ehdokkaana, mutta hän loikkasi kesken kauden kokoomukseen.

Loikkaamisen jälkeen hän ei ole maksua suorittanut. Vastauksessaan Vihreän Uudenmaan haastehakemukseen Forsius sanoo maksavansa vastaavanlaista maksua nyt kokoomuksen eduskuntaryhmälle.

Vihreä Uusimaa edellyttää ehdokkailtaan niin sanotun ehdokassopimuksen tekemistä. Siihen yhdistyksen nyt karhuama maksu perustuu.

Forsiuksen mukaan hänellä ei ollut ehdokkaaksi ryhtyessään tosiasiallista mahdollisuutta päättää, suostuako sopimuksen ehtoihin. Hänen vastauksensa mukaan maksulle ei ole velvoiteoikeudellista perustetta eikä hän ole saanut yhdistykseltä apua eduskuntavaalikampanjansa kuluihin. Hän sanoo maksaneensa kulut itse.

Juristin hämärä menneisyys

Merikukka Forsiuksen käyttämä avustaja on ennenkin ollut ongelmissa lain kanssa. Hänet on 2002 tuomittu vuodeksi ja neljäksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen konkurssipesän rahojen kavalluksesta. Mies erosi Suomen Asianajajaliitosta, koska hänet olisi joka tapauksessa erotettu liitosta.

Nyt vireillä olevassa rikosepäilyssä on toisena syytettynä tunnettu asianajaja Zacharias Sundström.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.