Oikeusministeri: Pitkiin ehdollisiin vankeusrangaistuksiin muutos

Oikeusministeriössä suunnitellaan muutosta pitkiin ehdollisiin vankeusrangaistuksiin. Oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin mukaan pitkiin ehdollisiin vankeusrangaistuksiin harkitaan lyhyemmän ehdottoman vankeusrangaistuksen yhdistämistä.

- Ehdollinen vankeusrangaistus on varoitus, mutta aina varoitus ei mene perille. Näin on erityisesti nuorilla, ministeri totesi.

Ehdollisen rangaistuksen saaneista 20 prosenttia syyllistyy viiden vuoden aikana uuteen ehdollisella rangaistavaan rikokseen.

Nyt varoituksesta suunnitellaan vakavampaa. - Pitkään ehdolliseen liitettäisiin lyhyempi ehdoton vankeus. Esimerkiksi 1,5 vuoden ehdollisessa voisi olla jakso vankilassa. Tämän kesto on pohdinnassa. Se voisi olla joitain viikkoja tai viikonloppuja. Joka tapauksessa pidempi kuin 1-2 päivää.

Ministeriön työryhmän työ on vielä lähtökuopissa.

Oikeusministeri puhui Rikos ja rangaistus -keskustelutilaisuudessa Helsingissä.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.