Opettaja sai huitaista vaatteella ja siirtää oppilaan viereensä

Helsingin Steiner-koulu joutuu maksamaan korvauksia opettajalle laittomasta irtisanomisesta. Helsingin käräjäoikeus katsoi, ettei koululla ollut perusteita irtisanoa opettajaansa vuoden 2009 lopulla.

Koulu perusteli irtisanomista lukuisilla eri syillä. Opettaja oli työnantajan mukaan muun muassa huitaissut vaatteella oppilasta ja toistuvasti siirtänyt häiritsevän oppilaan pöytänsä viereen. Oikeuden mukaan vaate oli niin kevyt, ettei sillä voinut satuttaa. Oppilaan siirtämistä kurinpidollisena toimenpiteenä oikeus ei pitänyt nöyryyttävänä.

Koulu piti tietosuojan loukkaamisena sitä, että opettaja oli kertonut oppilaiden vanhemmille toisen perheen yksityisasioista. Oikeuden mukaan Steiner-koulun henkeen kuuluu, että vanhemmat tietävät muiden lasten ja vanhempien asioista enemmän kuin tavanomaisissa kouluissa.

Koulun pitää korvata opettajalle työansion menetyksestä, loukkauksesta ja taloudellisen aseman heikentymisestä 35000 euroa.

(MTV3 - STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.