Oulun kirvessurmat: Näin tapahtumat etenivät

Eilisilta Oulussa oli hyvin dramaattinen.

Kaikki sai alkunsa, kun Tuiran kaupunginosassa sijaitsevan pubin edustalta löydettiin kuollut ihminen. Ilta päättyi siihen, kun kahdesta kirvessurmasta epäilty mies kuoli kiinniottotilanteessa.

Näin tapahtumat etenivät.

Kello 17.50: Viranomaiset saapuvat surmapaikalle. Paikalla oleva silminnäkijä välittää MTV Uutisille ensimmäiset tiedot ja kuvat tapahtuneesta. Tuolloin tiedetään yhdestä uhrista, mutta hänen tilaansa ei tiedetä. Silminnäkijä myös kuulee poliisilta, että surmassa on käytetty kirvestä ja että tekijä on vapaalla jalalla.

Kello 18.25: Poliisi tiedottaa, että Valtatiellä sijaitsevassa pubissa on tapahtunut vakava väkivallanteko, jossa on kuollut kaksi ihmistä. Poliisi kertoo tässä vaiheessa, että tekoväline on ollut jokin teräase, mutta ei vahvista, että kyseessä olisi kirves. Poliisi kehottaa välttämään ulkona liikkumista Itä-Tuirassa. Poliisi pystyy antamaan karussa olevan tekijän tuntomerkiksi vain sen, että hän oli pukeutunut tummiin vaatteisiin.

Kello 19.00: Poliisi kertoo etsintöjen jatkuvan. Se kertoo etsintöjen keskittyvän itäisen Tuiran alueelle. Poliisi kertoo, että etsittävää henkilöä on syytä pitää erittäin vaarallisena.

Kello 20.03: Epäillyn tuntomerkit tarkentuvat. Poliisi kertoo etsivänsä noin 180 senttimetriä pitkää, iholtaan tummaa miestä. Poliisi vahvistaa, että toinen uhri surmattiin ravintolassa ja toinen sen ulkopuolella.

Kello 21.39: Poliisi kertoo, että veriteon tekemiseen on mennyt hyvin vähän aikaa. Poliisin mukaan ei voi puhua edes minuuteista.

Kello 21.42. Poliisi pyytää puukotuksen silminnäkijöitä tai ravointolassa olleita ilmoittautumaan poliisille.

Kello 22.06: Poliisi vahvistaa, että toinen uhreista on pubin miespuolinen työntekijä. Se kertoo haravoivansa oululaisia asuntoja tekijän löytämiseksi.

Kello 22.18: Yle kertoo, että Oulun Myllyojalla on käynnissä suuri poliisioperaatio. MTV:n paikalle mennyt toimittaja vahvistaa, että poliisi piirittää 6-kerroksista kerrostaloa. Paikalta on kuulunut pamaus ja silminnäkijöiden mukaan paikalta on poistunut ambulanssi poliisisaattueessa.

Kello 23.04: Poliisi tiedottaa, että epäilty on saatu kiinni. Poliisi on joutunut käyttämään kiinniotossa asetta. Muuta tietoa ei tipu. Jutun tutkinta siirtyy keskusrikospoliisille.

Tänään kello 7.59: Poliisi kertoo, että epäilty kuoli kiinniottotilanteessa saamiinsa vammoihin. Poliisi joutui käyttämään asetta, koska epäilty hyökkäsi yhden poliisin päälle kirveen kanssa. Poliisi selvisi lievin vammoin kypäränsä takia.

Tänään kello 11.10: MTV Uutiset saa tietoonsa, että epäilty on somalialaistaustainen 30-40-vuotias mies. Hän on ilmeisesti kärsinyt vakavista mielenterveysongelmista. Aiemmin hänet on otettu kiinni kaupassa riehumisesta. Muuta merkittävää rikostaustaa hänelle ei ole.

Tänään kello 13: Poliisi järjestää tiedotustilaisuuden, jossa se kertoo tapahtumista lisää.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.