Oulun koulupuukottajan tuomio muuttui hovissa

Rovaniemen hovioikeus on muuttanut Oulun koulupuukottajan tuomiota. Hovioikeus tuomitsi nuorukaisen neljästä syyntakeettomana tehdystä tapon yrityksestä. Lisäksi se alensi uhreille maksettavia korvauksia.

Käräjäoikeus oli tuominnut tekoaikaan 16-vuotiaan pojan neljästä nuorena henkilönä tehdystä murhan yrityksestä. Poika todettiin mielentilatutkimuksessa syyntakeettomaksi, joten hänet jätettiin ilman rangaistusta.

Poika puukotti kolmea oppilasta ja vahtimestaria Myllytullin ammattiopistossa syksyllä 2013. Uhrinsa hän valikoi sattumalta.

Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tuomiosta poiketen, ettei tekoja tehty vakaasti harkiten, eivätkä ne olleet erityisen raakoja.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.