Oulun palkkamurha: Molemmat syytetyt syyntakeisia

Oulun palkkamurhasta syytetyt miehet olivat mielentilatutkimuksen mukaan tekohetkellä syyntakeisia.

Syyttäjä vaatii nuorelle siikajokiselle miehelle tuomiota murhasta. Nelikymppistä miestä syytetään yllytyksestä murhaan. Heille vaaditaan elinkautisia.

Oulun käräjäoikeus käsitteli mielentilalausuntoja perjantaina.

Syytteen mukaan nelikymppinen mies maksoi siikajokiselle miehelle 35 000 euron palkkion oululaisen miehen surmaamisesta. Verityö tapahtui viime vuoden helmikuussa. Murhan tilaamisesta syytetty on uhrin naisystävän ex-puoliso.

Siikajokinen mies myöntää tapon ja katsoo, että hänen rangaistuksensa tulisi olla enintään 9 vuotta vankeutta. Toinen syytetty vaatii ensisijaisesti syytteensä hylkäämistä. Miesten mukaan kyse ei ollut harkitusta teosta.

Jutun tuomio annetaan 15. huhtikuuta. 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.