Oulun vauvasurmat: Näin nainen selitti pyöristynyttä vatsaansa

Oikeudessa kuultiin oululaisen hotellin ravintolatoimenjohtajaa, joka työskenteli vauvasurmista syytetyn naisen esimiehenä vuonna 2012.

Ravintolatoimenjohtajaa kuultiin puhelimitse.

- Lähinnä esimiessuhteen kautta hänet tunsin. Työhön liittyvissä asioissa tutustuin, mutta sen syvempää ystävyyttä en hänen kanssaan solminut. Yksityisasioissa keskustelimme pojan sairasteluun, hänen vanhempiinsa, avioliittoonsa sekä omaan terveydentilaansa liittyvissä asioissa.

Ravintolatoimenjohtaja kertoi, että epäili loppukesällä 2012 syytetyn naisen olevan raskaana.

- Päättelin asian hänen pyöristyneestä vatsasta sekä kasvaneista rinnoista. Asiaa kysyttäessä hän kuitenkin kiisti asian.

Vatsan pyöristymisen syyksi nainen kertoi, että vatsassa oli jotain vialla.

- Luonnollisesti kehotin häntä hakeutumaan lääkärin tutkimuksiin. Pari kuukautta myöhemmin hän ilmoitti lääkärin diagnosoineen hänellä helikobakteerin. Luotin hänen sanaansa. 

Ongelmia töissä

Ravintolatoimenjohtajan mukaan noin vuoden kestäneen työsuhteen aikana esiintyi ongelmia. Hän ei noudattanut työantajan ohjeita savuttomuuteen liittyen.  

- Vuodenvaihteessa 2012-2013 jouduimme istumaan alas työsuhteeseen liittyvissä asioissa. Tässä samassa palaverissa oli mukana myös hotellin johtaja. Hotellin johtajan kanssa tuli tunne, ettei syytetty puhunut meille totta. Keskustelu päättyi siihen, että hän poistui paikalta itkien ja poissa tolaltaan.

- Oli syytä epäillä, että hän oli käyttäytynyt epärehellisesti ostotapahtumissa.

Nainen irtisanoutui töistä tammikuun lopussa 2013. 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.