Oulun vauvasurmat: Kuolemansyyntutkimuksista osa valmiita – poliisi vähäsanainen

Oulun epäiltyihin vauvasurmiin liittyvä esitutkinta on loppusuoralla. 35-vuotiasta naista epäillään viiden vastasyntyneen lapsensa tapoista.

Jutun tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Seppo Leinonen Oulun poliisista arvioi, että tutkinta valmistuu viimeistään ensi kuussa. 

Syytteen nostamisen määräaika on marraskuun lopussa.

– Jos mitään uutta ja yllättävää ei tule esiin, uskon, että aika poliisin puolesta riittää, Leinonen sanoo.

Osa vauvoille tehdyistä kuolemansyyntutkimuksista on valmistunut. Leinonen ei kuitenkaan kerro niiden tuloksista tässä vaiheessa mitään.

Leinosen mukaan poliisi tutkii tapausta edelleen tappoina. Vauvojen äidin mukaan hän ei ole surmannut lapsia, vaan he syntyivät kuolleina.

Tapaus paljastui kesäkuun alussa, kun oululaisen kerrostalon kellarista löytyi viiden vastasyntyneen, täysiaikaisen sikiön ruumiit.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.