Pahamaineinen rallikansa rauhoittui - putkat silti täynnä

Vilkkaasta ja railakkaasta menostaan tunnettu Jyväskylän MM-ralli on rauhoittunut huomattavasti viime vuosina, sanoo komisario Tuomo Korhonen Keski-Suomen poliisilaitokselta.

Korhosen mukaan tapahtuman menoa hillinnyt muun muassa se, että poliisi on panostanut näkyvään valvontaan esimerkiksi ydinkeskustan alueella. Nykyään rallit tietävätkin poliisille tavallista kiireistä viikonloppua.

– Aikaisempina vuosina on ollut enemmän esimerkiksi pahoinpitelyjä ja häiriötä. Tapahtuman osalta on ehdottomasti menty positiiviseen suuntaan. Rallikansan oleminen on rauhoittunut huomattavasti, Korhonen sanoo.

Viime vuonna menoa hillitsi myös se, että kisat järjestettiin ensimmäistä kertaa osittain myös Lahdessa.

– Rallikansa on valistuneempi kuin ennen. He tietävät, että kaupungissa valvotaan aktiivisesti, mikä on vähentänyt humalaisten ylilyöntejä.

Putka täynnä

Vaikka meno onkin rauhoittunut aiemmista vuosista, täysin ilman häiriöitä tapahtuma ei kuitenkaan suju.

– Ihmisiä on paljon liikkeellä kaupungin keskustan alueella, mikä aiheuttaa lieveilmiöitä ja häiriökäyttäytymistä. Tämä näkyy muun muassa siinä, että putkat ovat olleet rallien aikaan lähes aina täynnä ainakin Jyväskylässä.

Korhosen mukaan tyypillisesti poliisia työllistävät ralleissa vahingonteot, pahoinpitelyt, juopottelu ja virtsaaminen julkisilla paikoilla. Poliisi onkin lisännyt miehitystä Jyväskylässä ja Lahdessa tapahtuman ajaksi.

– Kun kyse on autourheilusta, niin eniten tapahtuma näkyy liikenteessä. Joillakin jää rallifiilis päälle ja tien päällä ajetaan liian kovaa. Sen takia meillä onkin paljon resursseja valvomassa liikennettä.

– Rattijuoppojakin jää kiinni, mutta niiden osuus ei ole tavallista viikonloppua suurempi, Korhonen lisäsi.

Suomen MM-ralli järjestetään Jyväskylässä ja Lahdessa 1.–4. elokuuta.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.