Pakeni poliisia rajua ylinopeutta – epäilty huumekuski ajoi piikkimattoon Mikkelissä

Poliisipartio joutui pysäyttämään epäillyn huumekuskin auton puoliltaöin Mikkelissä. Poliisi oli aiemmin illalla poistanut autosta rekisterikilvet.   

Partio huomasi auton Kuopiontiellä Pieksämäen liittymässä ja yritti pysäyttää sen. Kuljettaja lähti pakenemaan poliisia eikä totellut pysäytysmerkkiä. Auto lähti ajamaan Viitostietä kohti Mikkeliä. Ajonopeus oli Visulahden kohdalla noin 140 kilometriä tunnissa, vaikka tieosuudella on 60 km/h nopeusrajoitus.  

Toinen poliisipartio sai pysäytettyä auton piikkimatolla. Autosta otettiin kiinni kaksi paikkakuntalaista miestä.

Parikymppinen kuljettaja kertoi käyttäneensä amfetamiinia samana iltana. Häntä epäillään muun muassa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, joka oli hänelle jo 19. kerta vuoden sisällä. 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.