Paloittelumurhasta tuomittu sai tuomion uusista rikoksista

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi torstaina Tallinnan paloittelumurhasta tunnetun Markus Pasi Pöngän vankeuteen uusista rikoksista.

Oikeuden mukaan hän on syyllistynyt tänä vuonna muun muassa törkeään petokseen ja ampuma-aserikokseen.  

Oikeuden mukaan Pönkä on hankkinut kaksi pistoolia ja yrittänyt hankkia kaksi muutakin asetta, vaikka hänellä ei ole aselupaa. Lisäksi hän erehdytti rikostoverinsa kanssa pankin henkilökuntaa luovuttamaan erään yrityksen verkkopankkitunnukset. Tunnuksia käytettiin rahansiirtoihin ja verkko-ostoksiin.  

Pöngän rangaistus on puolitoista vuotta vankeutta. Oikeus tuomitsi samalla kaksi hänen rikostoveriaan alle vuoden vankeusrangaistuksiin.  

Pönkä tuomittiin aikoinaan liikekumppaninsa paloittelumurhasta, joka tapahtui joulukuussa 2005. Hän vapautui vankilasta 2014.  

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.