Pankkitietoja urkitaan taas sähköpostilla – älä klikkaa pankin nimissä lähetettyjä linkkejä

Huijarit yrittävät jälleen urkkia ihmisten pankkitietoja huijausviestien avulla. Danske Bankin nimissä on lähetetty tällä viikolla viestejä, jossa asiakasta on pyydetty turvallisuuspäivitysten varjolla kirjautumaan pankkipalveluihin sähköpostissa annetun linkin kautta.

Kyseessä on kuitenkin huijausyritys, sillä linkki johti pankin sivujen sijaan valesivustolle.

Danske Bank kertoo, että vastaavia kalasteluviestejä on ollut liikenteessä kesän aikana.

Viestiä ei saa avata

Jos pankin nimissä tulee viesti, jossa pyydetään avaamaan linkkejä tai antamaan henkilökohtaisia pankkitietoja, tulee sähköpostiviesti poistaa.

Viesteissä olevia linkkejä ei tule avata, eikä niiden takaa löytyville sivuille pidä syöttää tietoja.

– Mikäli kuitenkin on avannut viestissä olleita linkkejä ja antanut tietoja huijaussivustolle, ole välittömästi yhteydessä sulkupalveluun, Anita Nousiainen Danske Bankin viestinnästä kertoo.

Pankki ei kysele käyttäjän tunnuslukuja

Rikosylikomisario Kari Niinimäki kertoo, että vastaavien huijausyritysten yleisyyttä on vaikea arvioida, sillä suuri osa tapauksista jää ilmoittamatta poliisille.

– Aika harva näistä huijausyrityksistä menee läpi, onnistuneen huijaukset ovat yksittäistapauksia, hän kertoo.

Niinimäen mukaan henkilön kannattaa asioida pankin kanssa suoraan sen omien sivujen kautta. Pankista voi myös suoraan selvittää, onko viestissä kyse huijausyrityksestä.

– Varminta on kävellä omaan pankkiinsa fyysisesti sisään, Niinimäki toteaa.

Sekä hän että Danske Bank muistuttavat, ettei poliisi tai pankki keskustele mistään tunnusluvuista puhelimitse tai sähköpostitse.

– Pankkitietoja ja salasanoja on kalasteltu myös puhelimitse. Tällaisissa tapauksissa huijari esiintyy asiakkaalle puhelimessa pankin työntekijänä. Henkilökohtaisia pankkitietoja ei pidä antaa tuntemattomalle myöskään puhelimitse, Danske Bankista kerrotaan.

Huijausyrityksestä ei tarvitse ilmoittaa

Kuvatun kaltaisen kalasteluviestistä ei Niinimäen mukaan ole välttämätöntä ilmoittaa poliisille, sillä poliisi ei pelkän sivun tietojen perusteella välttämättä pääse tekijän jäljille.

– Jos on niin onnettomasti käynyt, että rahaa on menetetty, kannattaa poliisille ilmoittaa. Rahavirtojen avulla asiaa on helpompi selvittää, hän kertoo.

Poliisille voi kuitenkin tehdä ilmoituksen myös yritykseksi jääneistä huijauksista, jos tapaus mietityttää. 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.