Parikymppiset miehet ammuskelivat toisiaan ilmapistoolilla huvin vuoksi

Hätäkeskus sai myöhään eilisiltana ilmoituksen, jonka mukaan yksityisasunnossa Helsingin Tapanilassa oli ammuttu viisi tuntia aikaisemmin.

Viranomaiset lähtivät paikalle selvittämään tapausta. Kävi ilmi, että kyseessä oli 20-vuotiaiden miesten päihtyneenä saama päähänpisto. Kaksikko oli keksinyt ampua toisiaan ilmapistoolilla.

Ampumiseen oli molempien osapuolten suostumus. Ilmapistooli oli toisen miehen.

Molemmat osapuolet saivat verta vuotavia vammoja, toinen seitsemän ja toinen lähes 20.

Osa osumista oli jälkien perusteella hieman vanhempia kuin toiset osumat. Poliisin mukaan toisen miehen vammat olivat niin vakavat, että hänet vietiin sairaalaan tarkistuttamaan vammoja.

Poliisille jäi tapahtumien kulusta sellainen käsitys, että miehet olivat katsoneet tosi-tv-ohjelmia, joissa vastaavia temppuja on tehty. Miehet olivat kuitenkin katselleet ohjelmia valikoivasti, sillä ohjelmien kehotusta olla yrittämättä temppua kotona ei ollut noudatettu.

Kummallakaan osapuolella ei ole vaatimuksia asiassa. Asiasta on kirjattu rikosilmoitus pahoinpitelystä molempien henkilöiden osalta. Poliisi esittää syyttäjälle esitutkinnan rajoittamista.

Jos syyttäjä hyväksyy esityksen, jutusta ei koidu kaksikolle oikeudellisia seuraamuksia.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.