Parituksesta viime vuonna tuomittua epäillään nyt törkeästä parituksesta

Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikkö epäilee viittä virolaismiestä törkeästä parituksesta. Poliisi sai heinäkuussa vihiä, että Helsingissä toimii Virosta johdettu rikollisryhmä, joka parittaa useita prostituoituja.

– Vihje tuli kentältä, tutkinnanjohtaja rikoskomisario Seppo Sillanpää väkivaltarikosyksiköstä kertoo.

Tiedon mukaan yksi prostituoiduista oli alle 18-vuotias.

– Emme kuitenkaan saaneet tutkinnan aikana varmaa tietoa, että alaikäistä olisi paritettu, Sillanpää kertoo.

Elokuun loppupuolella nainen täytti 18.

Poliisin mukaan parituksella tavoiteltiin huomattavaa taloudellista hyötyä ja rikollisryhmällä oli selkeä johto ja sen jäsenillä kullakin tarkat tehtävänsä.

Syyte ihmiskaupasta kaatui

Toiminta oli laajenemassa, kun poliisi puuttui siihen. Käräjäoikeus vangitsi yhden epäillyistä.

Hänet on tuomittu viime vuonna ehdolliseen vankeusrangaistukseen parituksesta. Syyttäjä vaati hänelle rangaistusta ihmiskaupasta ja valitti Helsingin käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen. Hovioikeus ratkaissee asian marraskuun aikana.

Nyttemmin vangitun epäillyn ja kahden muun virolaismiehen tehtävänä oli poliisi mukaan värvätä naisia, hoitaa majoitukset Helsingissä, laatia ilmoitukset internetiin ja toimia turvamiehinä sekä kuljettaa naisia.

Aluksi ryhmä paritti poliisin epäilyjen mukaan kahta naista lähinnä hotelleissa. Muutamia päiviä kestäneitä Suomen-matkoja tehtiin useita. Vangittu riitautui elokuussa muiden järjestäjien kanssa ja vaihtoi yhteistyökumppaninsa.

Uudet yhteistyökumppanit värväsivät Virosta uuden naisen Helsinkiin. Tulot jaettiin poliisin mukaan niin, että nainen sai niistä 40 prosenttia ja loput 60 prosenttia miehet jakoivat keskenään kolmeen osaan. Naiset laskuttivat 70–150 euroa.

Puhelinkuuntelu paljasti riitelyä rahasta

Entiset yhteistyökumppanit jatkoivat toimintaansa kahden kesken, ja näin Helsinkiin syntyi poliisin mukaan kaksi rikollisryhmää, jotka käyttivät osittain samoja naisia. Poliisi kuunteli epäiltyjen puhelimia. Miehet riitelivät puhelimessa rahoista ja ehdoista.

Elokuun lopulla miehet olivat värvänneet Virosta ja Latviasta useita naisia, jotka eivät poliisin mukaan kuitenkaan päätyneet Suomeen, kun yksi epäillyistä vangittiin. Viron poliisi on antanut virka-apua tapauksen tutkintaan.

– Myöhemmin toimintaan tulleiden miesten osalta tutkinta on vielä kesken, Sillanpää sanoo.

Poliisi epäilee kaikkia viittä miestä törkeästä parituksesta. Heistä nuorin on syntynyt 1987 ja vanhin 1977.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.